31.1.2011

Romantiikkaa

Ja nyt ei puhuta parisuhteen romantiikasta. Mikä on kyllä myös ihana, mutta niin kortilla nykyään.


Mulla on romanttinen vaihe päällä, tässä sisustuksessa. Pitsejä ilmestyy jos jonnekkin, ja jotenkin silmä lepää valkoisissa ja seesteisissä asioissa.

Kulmaraudat löysi tiensä olohuoneen ovensuuhun.


Uusi pitsipeite sopii sohvalle aivan mahtavasti!!!


Näkyy aika monen blogissa olevan näitä HM-homen ihania koristetyynyjä. Näihin tuli ihan himo, kun yksi tuli hankittua, piti saada muutkin mallit. Jauhosäkki-malli oli kyllä jo valitettavasti loppuunmyyty :(


Keittiöönkin löytyi uutta ripustettavaa.



Meillä leluja säilytetään katseilta piilossa peltitynnyrissä. Legotkin saivat valkoisen kuoren.


Uusi hylly löysi paikkansa eteisestä. Taitaa olla keittiön maustehylly mutta toimii tässäkin. Pyyhetelineeseen voi laittaa vaikka koiran pyyhkeen roikkumaan kurakelejä varten.


Anopilta sain esikon,  joka luo ihanan keväistä tunnelmaa. Ystävältäni ostama, alunperin joulunpunainen mansetti sai valkoisen maalikerroksen, joten sopii hyvin tuohon Marimekon lumimarja-teemaan.




Useamman siivouspäivän jälkeen oikein silmä lepää, kun koti on kerrankin järjestyksessä. Tyttökin lähti yökyläilemään, joten tavaratkin pysyvät hetken paikallaan. Nautitaan tästä nyt vielä kun voidaan.

30.1.2011

Typsykän synttärihulinaa

Nyt sitä on typsykän 2-vuotiskekkerit vihdoinkin takanapäin.
Kyllä sitä siivottiin ja leivottiinkin neljä päivää, huhhuh.
Asuntomme pienuudesta johtuen jouduimme pitämään kahdet pippalot ja sehän tarkottaa tupla-leipomisia. Mutta typsykkä oli tyytyväinen kakkuunsa.

Täytekakussa täytteenä valkosuklaa-vadelma- ja mustikkamousse. Päällys sokerimassan ja marsipaanin liitto.

Tässä sitten leivontasulkeisien lopputulos. Kyllä sitä aika monta sorttia oli loppupeleissä.






Mukavat pirskeet oli kaikenkaikkiaan, päivänsankari oli tyytyväinen, joten eikös se ole pääasia :)

Samaan hötäkkään käytiin vielä kuvauttamassa lapsoset studiollakin, tulipa taasen aivan ihania kuvia!



Onneksi ei tarvitse puoleenvuoteen järjestää taas synttäreitä, huh. Tää äiti on meinaas aika katki-rikki-poikki. Kirjaimellisesti.

29.1.2011

Synttärihumua

Tänään on vietetty 2-vuotissynttäreitä ja huomenna jatketaan..vielä leipomista yövuorossa tiedossa, joten ensviikolla palataan sisustuksellisiin juttuihin taas.

28.1.2011

Kiirettä pitää

Tänään blogissa on hiljaista, huomenna ja ylihuomenna on tyttösen 2 vee pirskeet, joten leivontaa ja siivoamista riittää! Samaan syssyyn olemme menossa lasten kanssa valokuvaukseen, siskon likka lupasi kuvata lapsoset ihan styydiossa, jee.



Jätän teidän romanttisiin tunnelmiin U2:n kanssa, tää biisi on soinut mun päässä koko päivän, IHANA!

27.1.2011

Koiramaisuuksia

Tietokone-tuoli olikin vallattu!!!!
Tässä meidän Jackrusselimme Rasmus, 10 vee. Aikonee pitää omaa blogiaan, kenties????




Tässä Rasmus vielä kesälaitumilla. Keppi on vaan isompi kuin koira!
Ah olisipa jo kesä!!!!!


Ensimmäiset Greengatet

Mä olen aivan totaalisen ihastunut-rakastunut-hullaantunut Greengate-tuotteisiin. Vaikka olen ollut vuosia sitä mieltä, että olen allerginen pastelliväreille ja varsinkin kukkakuoseille, nää  GG:t jotenkin kolahti mulle täysiä. Eilen sitten sain ensimmäiset ihanuudet, kävimme Jumbossa Country White-nimisessä sisustusliikkeessä, ja siellähän oli vaikka mitä ihanuuksia. Mieheni suosiollisella avustuksella kotiutimme 2 kpl Fia-lattemukia ja tulitikku-purkin. Kiitos muru!!!!!!!!!!!!!!!

Nyt pääsivät siis keittiöön paraatipaikalle.  Lisää olen tilannut netin kautta, joten pakettia odotellessa.


Kyllä kelpaa aamukahvinsa nauttia tällaisesta mukista, maistuu aivan varmasti tuhat kertaa paremmalta.

Nettiostoksilla!!

Meikäläinen on hurahtanut nettiostamiseen aivan täysin.
Kaikki alkoi varmaan juniorin syntymästä viimekesän lopulla. En päässyt kaupoille, tai olisinhan varmaan päässytkin, mutta koliikkivauvan kanssa voimat olivat sen verran loppu, että en vain jaksanut laittaa lapsia valmiiksi ja lähteä ostoksille. Joten löysin kaikki ihanaiset nettikaupat <3
Kuinka helppoa ostaminen onkaan kun vain klikkailet haluamasi ja sitten kassalle :)

Tässä viimeaikaiset uudet ihanuudet, mitä on tullut hankittua.
Wanilla rosesta löysin kivan kyltin keittiöön ja alelaarista kynttilöihin koristeet, vain 1 €/kpl.



Burgundy rosesta taasen ostin himoitsemaani köyhänhopeaa (näitä tuikkukuppeja vois olla vaikka tuhat), viikonlopun juhliin servettiteline ja naulakko kylppäriin.




Ja vielä Huuto.netistä löysin aivan mielettömän söpön taikinakulhon, kyllä tällä kelpaa lettutaikinoita tehdä, jos vaan raaskii käyttää :)


Niin ja meinasi unohtua, hokasin että Kärkkäisellä on verkkokauppa, kuinka ihanaa. Mä olen halunnut mennä sinne käymään vaikka kui kauan, mut lähin on Lahdessa.... Verkkokaupan puolelta löysinkin aivan mahtavat kulmaraudat, ja puoli-ilmaiseksi, 2 €/kipale!!



Mitäs sit tilais ;)

26.1.2011

Lastenhuone

Lastenhuoneessa on vaihtunut järjestys, ties monennetta kertaa taas. Tämän neljän vuoden aikana, mitä olemme tässä asuneet, huonekalut on olleet vaikka miten päin.
Eilen olkkarista poistamani verho menikin sitten lastenhuoneeseen ja täytyy sanoa, se perhosteema sopii sinne hyvin! Vieläkin huoneesta puuttuu juttuja, mitä en ole saanut aikaiseksi hankkia.... haluisin vanhaa naulakkoa, tuolia, kunnon lamppua yms yms.
Mutta jotain pientä tuli hankittua lastenhuoneeseen, Polkadotilla oli myynnissä ihana sydännauha ja &-kirjain!



Pääosin huonekalut ovat Iskun Poutapilvi-sarjaa, maustettuna Ikean jutskilla.
Tässä lopputulos, kuvaan pääsi myös nuoriherra Oliver, tänään jo kokonaiset 5 kuukautta!!!! Ja näköjään neitisen juhlamekkokin roikkuu henkarissa valmiina viikonlopun synttärijuhliin.









Tässä huoneessa sitten pitäisi asustaa kaksi lasta jossain vaiheessa...se jääkin nähtäväksi miten sekin sitten onnistuu, nyt jo tätä tavaraa on niin hurjasti!!!

25.1.2011

Vallila vs. Vallila

Koko aamupäivä vietettiin lasten neuvola-reissulla, saatiin onneksi muksuille yhteinen aika. Heti kotiintultuamme pääsin taas lempiharrastuksen pariin :) ja mikäs on tämän päivän teema, verhot!!!

Hankin joulukuussa olkkariin uuden verhon. Edellinen oli mustapohjainen, joten halusin jotenkin raikastaa ilmettä vaihtamalla valkoiseen verhoon. Olin jo jonkinaikaa kuolannut Vallila Interiorin Mon Amour-kuosia, ja kun tarjouksesta sellaisen verhon löysin, niin ostettavahan se oli. Reilun kuukauden verhoa katseltuani, kuosi toi mieleeni jotenkin lastenhuoneen. Tai jotenkin assosioin tuon perhosen siihen. Kaapista löytyi saman puljun Nimipäivä-kuosinen verho, joten eikun verho vaihtoon. Minusta tuo istuu olohuoneen ilmeeseen tosi paljon paremmin!!!!!



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...