30.4.2013

Wappua juu...

Vitsi kyllä Hyypiö kiroaa tätä arkea. Oikeastaan luhistun arjen alle. Arjen ajatteleminen kiristää kurkussa ja sattuu mahassa.
Kyllä en vaan tajua miten perheenäidit selviää tästä, kaikki blogit tulvillaan kuinka paistellaan munkkeja ja tehdään simaa. Koristellaan. Puetaan lapset kauniisiin asuihin.
Itse haen kärttyiset lapset tarhasta, uupuneena käydään kaupassa, tullaan kotiin. Kello on siinä vaiheessa kuusi. Sitten kuuntelen raivoa ja kiukkua koko sen ajan kun teen ruokaa. No mitä väliä kun ruoka on kuitenkin pahaa. Siinä sitten katsellaan tunti puoltoista kun lapset riehuu ja tappelee. Sitten on jo aika tapella hammaspesut rimpuilevien tapausten kanssa ja nyt alkaa se hulluin vaihe, nukkuminen. Hyvällä tsägällä siinä menee puoltoista tuntia ennenkuin simahtavat. Sitä ennen on tietysti noustu sängyistä noin sata kertaa ja juostu peräkanaa yläkerrassa. Raivottu, itketty, potkittu ja tapeltu.

Kun hiljaisuus saapuu niin sitten voi huokaista.

Musta tuntuu että mulla on luultavasti maailmankaikkeuden kiittämättömät ja huonotapaisimmat lapset. Ehkä musta ei ole lastenkasvattajaksi. Piti olla niin itsekäs että lapsia piti tehdä vasta kolkytvitosena.

Kiittämättömille ostin vappuhärpäkettäkin.




Hyrräkin oli  kuulemma ihan paska kun ei se pyöri kunnolla. No ehkä ei käytetty ihan tuota termiä :)

Vapputorvetkin ostettiin. Ja näin upeaksi sisustuselementeiksi ne päätyivät. Kun tuli tappelu niistäkin.




Ja tietysti ne vappupallot. Ei ollut sitä Rainbow Dash-palloa mitä niin toivottiin. Cittarin peeveli oli myynyt ne loppuun, onneksi perus Hello Kitty kelpasi.




Ja Salama.
Mietitte varmaan miksi pallot on pimeässä ulkovarastossa?




Koska tietenkin nekin piti takavarikoida erittäin huonon käytöksen vuoksi.

Munkit on paistamatta siis edelleen. Serpenttiinit ja upeat vappukoristelu-kuvat stailauksineen ehkä Pinterestissä.

Täten toivotan satakertaa parempaa vappua teille. Ottakee sihijuomaa ja syökää tippaleipää. Turha varmaan sanoa että ne on meidän kohdalta myös kaupassa.

28.4.2013

Löpinää ja sushia

Eilen haudattiin faija. Oli kyllä elämäni järkyttävimpiä tilaisuuksia. On se väärin että joutuu omat vanhempansa hautaamaan. Onneksi olin niin viisas että en käynyt vilkaisemassa isää ennenkuin liina laitettiin hänen kasvojensa eteen. Sisko kävi, ja sanoi että näky porautui verkkokalvoille iäksi :(
Tyttäreni kysyi "miksi sulta äiti tulee silmistä vettä". Taitaa olla vaikea käsite tuo kuolema neljävuotiaalle. Perjantaina käydään laskemassa uurna hautaan, sitten itketään taas lisää.

Tänään piti lähteä pyörähtämään kirpputorilla ihan siksi, että sai jotain muuta ajalteltavaa. Eipä mitään sisustuksellista löytynyt, mutta lapsille vaikka mitä...

Loppupäivä ollaankin vietetty ulkoilmassa mm. leikkaamassa pensasaidat.
Suruunkin ollaan syöty, ihanaa ruokaa koko päivä.

Lounaaksi pistettiin grilli tulille.
Mun herkkua, grillattua parsaa. Tämän vuoden ekat ❤



Ja illalla palkinnoksi kunnon sushiähkyt!





Meillä lapsetkin syö sushia. Vähän.  Vielä mä joku päivä opetan niille Wasabin syönnin.




Lohipalasta jää aina kalaa yli niin aina pilpon sen lautaselle ja syödään se siinä sivussa sashimina...UUUH ihhanaaa.




Ja vielä muutama rivi nigireitä!




Apua, nyt olen niin täynnä etten pysty edes liikahtamaan!!!!!

27.4.2013

Tuuninkia

Mukavaa, kun olen päässyt tuunaushommeleihin taas pitkästä aikaa. Nämä arkipäivät katoaa johonkin mustaan aukkoon, en vaan tajua mihin aika mänöö?

Kierrätyskeskuksesta löysin pussillisen kulahtaneita puupalikoita ja hintakaan ei huimannut päätä, pulitin pussukasta 1,5 €.






Monessa paikassa olen nähnyt näitä tuunattuja palikoita joten piti minunkin pistää lusikkani soppaan.

Kaverilta sain minttumaalin jämiä. Joo se oma purkki on kulutettu jo aikaa sitten :)
Suti, suti, maalia pintaan.




Ja kun oon niin ihana immeinen, halusin tehdä näistä lahjan ystävälle. Tussilla sitten vielä rakkaan ystävän nimi palikoihin.





Meille voisi sopia sellaiset musta-valko-keltaiset palikat. Mitäköhän mä keksisin?

26.4.2013

I ❤ your Blog

Sainpas ihanan tunnustuksen Kotikolmion Annalta. Se taitaa lovettaa tätä Hyypiölää :)
Kiitos tästä, ihanaa että musta tykätään!







Jaan tämän nyt tuoreeltaan eteenpäin niille blogeille JOTKA OVAT KOSKETTANEET MUA. Siis niin, että sydämestä ottaa!
Tahtoisin antaa tämän takaisin myös Kotikolmiolle koska hän on yksi niistä , mutta tässä ne muut:

Image Black and White
Sisusta siis..
Rintsikka
Vastarintama
Onnen omenia
Löytö
Live every moment
Onnellinen koti
Tuomiapila


Kiitos olemassaolostanne, ootte tärkeitä.

Taidetta (ilman käsiä????)


Piti tehdä postausta olohuoneen valaisimista mutta huomasin taiteilevani liitutaululla maalatun sähkökaapin pintaan taidetta. Liitutaulutussilla.





Piti tuleman jotain kivaa salmarikuviota, mutta jotenkin tästä irtoaa vain pohojaalaane viba?








Tässä vielä kuvia supermegahyper-isosta eteisestämme.





Voitte kuvitella kun neljä ihmistä lähtee tästä tilasta ulos samaan aikaan huh. Puhumattakaan säilytystilasta. Lapsettomille tiedoksi, suomessa on 4 vuodenaikaa ja voitte vaan arvailla ulkovaatteiden määrää...




Sotkuista, mutta niin meillä on aina. Ei jaksa edes feikata blogin lukijoita varten :)





Eteisen yksi seinä on maalattu liitutaulumaalilla. Ja tässä on yleensä joku taideteos, niinkuin tälläkin hetkellä.





25.4.2013

Omar-kinuskipalat

Meikäläisellä on ollut tapana hemmotella työkavereitani ja leipoa heille kerran kuussa jotain. Tälläkertaa en halunnut niitä väsyneitä iänikuisia hyydykakkuja väsätä, vaan teki mieli tehdä jotain ihan muuta.
Netin ihmemaasta löytyi ohje Omar-kinuskipaloille. Mmmm....Keittelin Omar-karkeista ja kermasta kinuskia.





Ja se kaadettiin pohjan päälle.






Koristeeksi  vaahtokarkkeja.





Koristeluineen näistä tuli aika yläasteen köksäntuntimaisia tekeleitä, mutta aina ei kerkeä eikä jaksa panostaa.




Ja maku oli aika hyvä :)



24.4.2013

Romu Blobbis

Vaikka sitä roinaa kävi kirpputorilla asti myymässä, vielä jäi jotain nurkkiin.

Johtuisiko siitä että siivosin varaston VASTA senjälkeen kun olin ottanut kirpputoripöydän. Viisasta.
Tässä olisi jos joku näitä haluaa, pistäkää varaukset kommenttilootaan kiitos! Ja jos joku haluaa mun postittavan, onnistuuhan tuo, ostajan laskuun :)

Letters-lasimalja, samankokoinen kun se Iksun vastaava. Hinta 5 €.



Polkadot-blogin Hannin ompelema lintu tyynyliina. 40 cm x 60 cm, 5 € MYYTY




Ja tämän Polkadotin Hannin ompelema, maatuskatyyny koko 40 cm x 40 cm, toinen puoli tuota oranssikukkaista kangasta, 4 €. MYYTY





Elloksen pallokappa, koko 70 cm x 150 cm, hinta 5 €. MYYTY





Lisbeth Dahlin rasiasetti, 3 erikokoista rasiaa, menee sisäkkäin, hitna 6 € yhteensä.




Pinkki lasinen korurasia, 4 €..




Ruosteinen ranskanlilja-naulakko, 4 €.




Kun tässä tämä ruuhkaviikko hellittää, yritän kuvailla hieman lisää. Ja siivota niitä kaappeja :)
Huh, ruuhkavuodet. Ei kerkeä edes kissaa sanoa.



22.4.2013

Pihalla, jee

Tänään en päässyt edes kotiin sisälle asti kun piti jo jäädä haravoimaan pihaa.






Tähän toivottavasti kasvaa oikein tuuhea, vihreä nurtsi!









Ja sieltä puskee jotain ulos?





Kalut kaipaavat niin pesua. Ja niitä pehmusteita. Naapurille tuli jo pehmusteet keinuun, perkule. Tämä meinaa kilpavarustelua!










Voi kun tahtoisi jo kukkiakin.





Vähän piti rillata makkuraa vaivanpalkaksi.





'


Russeli-Rasmuskin oli apupoikana. Lue, ottamassa aurinkoa.




Hyyppänä on vähän heikossa hapessa. Olin aivan ihanien bloggarikollegoiden kanssa viettämässä viikonloppuna RAI-RAI-RAI-iltaa, isäntäparina tuo hurmaava Vastarintaman isäntä sekä emäntä. Mukana oli myös komia Enne Sisusta siis...-blogista, Rintsikka-blogin upea pariskunta Oona ja Petteri sekä superkultainen Image puolisoineen.
Ja mä niin rakastuin jokaiseen. Kylläpäs voi uusien ihmisien kanssa olla niinkuin oltaisiin tunnettu jo 30 vuotta!
Tanssittiin niin että jalat on kipeät edelleen ja hmmm...hieman huono olo vaivaa myös tänään. Olikohan vesi ollut saastunutta, tahi jotain, hih. Tai se snagariruoka, ainakin nakkikioskin täti oli runsas sen valkosipulin kanssa :D

Ja kun bloggarit kokoontuu, kellään ei edes ollut kameraa mukana. Tässä on koko illan kuvasaldo, eikös olekkin hupaisaa :)





Kiitos vielä mukanaolleille, tahdon ottaa uusiksi ja pian!

Mutta tänään kyllä menen ajoissa nukkumaan, huh!

19.4.2013

Pränt

Ikeaan on tullut tällainen kiva faneriplaatikko, nimeltä Pränt.




Aivan loistava säilytyslaatikko henkilölle joka asuu minineliöissä ja joka hukkuu leluihin! Enkä mä edes osta noille usein leluja, niitä vaan tulee ovista ja ikkunoista!


Hokasin vielä kiinnittää pohjaan pienet pyörät, niin kelpaa lapsukaisten tätä työnnellä.






Siis kuva on ennen ruuvaamista, eihän kukaan kiinnitä pyöriä noin urposti. Kulmiin ne oikeasti meni, hah.






Nyt saa kaikki pikkuautot kerrankin samaan looraan. Ja mikä parasta, kannen kiinni :)









Ja miltei maastoutuukin olkkariin!




18.4.2013

Flip kello


Sitä on taas tehty Hyypiömäisiä löytöjä, ai että!
Varpusen blogikirppikseltä löysin flip pöytäkellon, tätä olen etsinyt jo tovin!

Ja tämä värihän on plussaa :)





Vempeleeseen pitää käydä vaan ostamassa sellainen iiiiiiso patteri. Toivotaan että on toimiva malli.





Stringiin aika hyvä lisä!





Kierrätyskeskuksesta bongasin euro viiskymmentäsentillä keltsin maljakon. Tämäkin aika näpsäkkä!











Pihalta on vihdoin sulanut se karmea lumihanki. Ja hangen alta paljastuu aina keväsin kaikkea kivaa.
Puksipuu ei kuollut talven aikana. JEE.




Ja maasta puskee kaikkea, ainakin hirveesti tulppaaneja.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...