24.8.2011

DIY olkkarinpöytä

Meillä ei ole ollut aikoihin olkkarinpöytää, osaksi noiden kersojenkin takia. Nyt kun juniorikin oppi männäviikolla kävelemään, ajattelin että aika ois kypsä omalle pöydälle.

Olen pyöritellyt tätä pöytäideaa viikkokaupalla. Päivin ja nukkumaanmennessä kelannut ja kelannut millaisen pöydän tahtoisin. Tulin tulokseen että haluan siitä omannäköisen, en tusinatavaraa. Vaihtoehtona oli siis tehdä se itse.

Alunperin olisin halunnut kaapelikelan pöydäksi mutta sitä ei löytynyt mistään.
Sitten Ikean sivulla surffatessani sen keksin. Teen sen Tryta-penkkiin.
Kävin myös pelastamassa myös jätekatokseen nojaavan mikä-lie "puurallin".


Tykötarpeet


Ikean Tryta-mäntypenkki
Puuralli
Omista varastoista jämiksi jäänyt valkoinen maali sekä puuöljy (sävy Turve)
Nauloja

Ja nikkaroituani tällainen siitä sitten tuli.


Puukannen jätin hieman tuollaiseksi rupuisen näköiseksi lovineen ja kolhuineen.

On ainakin erilainen mitä muilla on.
Ideaa muuten sain asuntomessujen Villa White-kohteen olkkarinpöydästä.


Omani ei ole kyllä tuollainen ihana ajopuumainen.
Loppujen lopuksi tässä on sellainen vieno höyläpöytä-fiilis. Teknisentyön luokassa.
Ei ihan se juttu, mitä hain.....

10 kommenttia:

  1. Hiton kätevä/pätevä emäntä olet,pöytä on UPEA,tuota kannatti jo vähän pohdiskellakkin!!!

    VastaaPoista
  2. Minusta tuo on ihana!

    Nyt munki tekis mieli olkkariin pöytää..ei sinne vaan mahdu, mitenkään päin. Hö.

    VastaaPoista
  3. Kylläpä tuli ihana pöytä! Meillä on täällä kans olkkariin pöytä tekeillä, jalat vaatii maalin vielä. Nämä itsetehdyt jutut on just niitä parhaita :)

    VastaaPoista
  4. Siis mitä! Oletko vielä puuseppäkin sen lisäksi että olet kakkumestari? wooow! :)

    VastaaPoista
  5. mitä mitä?? vähänkö upea!! mäkin haluan tuollasen, teetkö tilaustyönä?? ;D

    VastaaPoista
  6. Elä oo turhan vaatimaton! Oot niin taitava käsistäsi monella alueella ja kekseliäski vielä. Oo ylypiä omista taidoistasi! :)

    VastaaPoista
  7. Sulla tota energiaa riittää! Tuutko meillekin? Hieno tuli pöydästä!
    Mulla olkkarinpöytä (lue: laudat)on vielä tuolla ulkona vesisateessa :D Oon antanu tahallaan niiden kastua et saan semmosen kuluneen harmaan pinnan. Laitan sit kuvan ku saan sen joskus valmiiksi.

    VastaaPoista
  8. Vähänkö hieno pöytä!!! Olet kätevä kuin mikä, ja aina kivempaa, jos kodissa on sitä oman tekemisen tuntua :) Etenkin, kun se tekeminen käy noinkin mallikkaasti!

    VastaaPoista
  9. AAAAAAW mikä pöytä!!! Miten tä postaus on menny ihan ohi multa. Tykkään kovasti <3

    VastaaPoista

Hyypiö tykkää kovasti kommenteista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...