11.9.2011

Rahatehdas

Sorry lukijani, nyt vasta pystyy tekemään blogipäivityksen. Eilisten häiden jatkona sain jonkun kummallisen olotilan, paha maku suussa, päänsärkyä, ylitsepääsemätöntä väsymystä. Ne viinilasilliset mitä nautin, niillähän ei ole mitään osuutta asiaan???

Meidän neitosella on tällainen ihana perintölelu, vanha Fisher & Pricen kassakone. Kone on saatu perinnöksi siskolta jonka omat 80-luvulla syntyneet lapset ovat sillä leikkineet. Harmillisesti koneen kolikot olivat hävinneet vuosien saatossa.




Tämä kuuluu ehdottomasti tyttöni lempparileluihin ja onkin leikkinyt paperista leikatuilla rahoilla, joita oli sitten tunkenut koneen kaikki reijät täyteen. Kyllästyin niitä paperinpalasia koneen sisuksista kaivelemaan, joten tilasin Sinellin nettipuodista Fimo-massaa. En ole kyseisestä aineesta koskaan tehnyt mitään ja nyt koklasin miten rahanpainanta niillä onnistuu. Ja hyvää tuli. Ehkä hieman liian ohkaisia mutta hyviä silti.





Numeroita painoin sinkkisablonalla sekä ihan käsin töpöttämälläkin. Vois sanoo että toimii kun väärä raha :) Kolikoista tuli hitti, tällä hetkelläkin tyttö kolistelee näillä keittiön pöydän ääressä koneen kera.
Kultainen Fimo-massa on vaan kyllä ihan törkeen väristä, eltaantuntunut sinappi, maybe????


On muuten ollut ihan mahtava viikko. Meidän vanhempi lapsonen oli 3 yötä mummolassa ja miehen sisko otti ykskaks-yllättäen meidän nuorimmaisenkin yökylään. Päästiin keskellä arkea viettämään omaa aikaa ja käytiin sushilla sekä sen jälkeen elokuvissa.


Tuntui aivan luksukselta että voi hetken mielijohteesta, noin vain, lähteä elokuviin kun siltä tuntui. Oikein harmitti että ennen lapsia ei käyttänyt sitä tarpeeksi hyväkseen, vaan jäi usein jumittamaan kotiin....

Olen saanut tällä viikolla muutenkin tehtyä tuunaus- ja maalausprojekteja ihan hurjasti pois alta, kiitos mummolaan ja kummitätille. Olette ihania.

7 kommenttia:

  1. Juhlien jälkeen joskus voi jostain kummasta syystä tulla juuri tuollaisia oireita... onneksi on kuitenkin ohimenevää ;)
    Kyllä kahden keskinen aika aina silloin tällöin on ihanaa ja sitä pitääkin olla !!!

    VastaaPoista
  2. Joo oli, törkyhyvä. Mukava kattoo leffaa joka on kuvattu tutuissa maisemissa, leffan kaduilla on itsekkin tullut dallailtua sillointällöin.

    VastaaPoista
  3. nähtiin tänää prismassa niitä muumikolikoita :D hyvä että toikin selvisi tai keksit tommosen ratkasun! :-) jos neidillä olis muuten enemmän ikää ois ollu kiva viedä se leffaan kattoo nalle puhia kun on tulossa joku uus lehva :)

    VastaaPoista
  4. Mikähän kumma sua on oikein vaivannut??? *on ihan äimän käkenä* HEH ;DD

    Hienot rahat olet väkertänyt, hyvä idea tehdä uudet massasta!

    Ja aivan luksusta päästä ukon kanssa pienelle irtiotolle keskellä arkiviikkoa! Mulle tulee leffassa (miehen kanssa) aina sellanen treffifiilis, hih.. Tosin me on käyty ehkä kaks kertaa leffassa reilun 7 vuoden aikana. Syynä kyllä lähinnä se, että mä en kestä katsoa dubattuja leffoja...Mieskin tottunut ajan mittaan katsomaan dvd:t enkuks ;))

    Edellisessä olit tuunaillut lipastoa lisää, liitutaulumaali laatikoihin on huippuidea, ja tuli tosi hyvä lopputulos!

    Teijän vessassa on tosi nättiä. Mikä koira teillä muuten onkaan? Oletko koskaan postannut siitä kuvan kera? Bongasin korukuvasta muuten ainakin yhden "tutun" kaulakorun ;) Ehkä tulis itelläkin enempi käytettyä koruja, jos ne ois nätisti esillä...hmmm... ainiin, vielä piti sanoa, että ONNEKS toi vessapaperin levittelyikä menee suht nopsaan ohi. Voihan olla, että siihen mennessä, kun poika oppii avaamaan kannen, ei sitä enää kiinnosta levitellä rullia ;D

    VastaaPoista
  5. Liian vähän olet viiniä lipitellyt jos tuommoisia oireita on tullut=D Kiva idea jälleen nuo kolikot,olispas kätevää jos "oikeitakin" euroja sais noin aikaiseksi,fimo-massaa kehiin ja taas ois rahaa törsäiltäväks asti,mahtaiskohan onnistua...Ihanaa,kun olet päässyt tuulettumaan;valitettavan harvoin sitä tulee itsekkään mihinkään miehen kanssa lähdettyä,pitäis ottaa ihan tavaksi,niin piristävää se kaikin puolin on;)Pirteää alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  6. ihan mahtavia noista kolikoista sitten tuli! vautsi, mahtaa Madde olla iha fiilareissaan :)

    VastaaPoista

Hyypiö tykkää kovasti kommenteista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...