1.10.2011

Hyypiöt seikkailee

Kälyn kanssa on ollut usein puhetta että tässä ihan meidän lähellä on metsässä kota-paikka. Sellainen missä voi paistella makkaroita. Luulin että ei täällä näin etelässä tällaisia ihania ihmeitä ole ollenkaan.

Vihdoin ja viimein sovittiin että lähdemme porukalle kodalle makkaraa paistelemaan ja vähän siinä sivussa sieniäkin keräämään. Lapset valmiiksi, sienikori mukaan,reppuun makkarat, sinapit, ketsuppi, pillimehut, keksejä ja vähän rinkeleitä. Perheen pakkaus autoon ja matka voi alkaa.
Auto parkkiin ja pieni taivallus metsän läpi kodalle, lapsia vuorotellen kantaen. Puuh, hiki.
Ja oih, vihdoinkin perillä. Reput laskimme kalliolle ja huomasimme....tulitikut on kotona!!!!!!!!!!!!

TÄÄ ON NIIN MEIKÄLÄISTÄ!
No tulipa syötyä keksejä ja juotua mehua metsän kallioilla.
Ja itse kotakin oli tosi kiva, tuonne pitää mennä toistekkin, KERA TULEN.


Kun on lopettanut tuon röökin polttamisen, ei tällaisia asioita ajattele. Ennen se sytkäri kulki aina mukana.

Mutta kyllä siellä niitä sieniäkin oli, onneksi. Ei turha reissu siis.



Edellisen postauksen siivousintoilu meni  tänään ihan överiksi.
Taustoina, olen kärsinyt allergiaoireista muutaman vuoden. Nyt viimeviikkoina oireet on äityneet ihan törkeeksi, laskin että viikossa on mennyt 20 kpl allergialääkkeitä. Oireina aivan törkeä nielun, korvien ja nenän kutina.
Päätin sitten että projekti pölyt pois yläkerrasta.
Sauna lämpiämään kuuteenkymppiin, sinne peitto ja tyynyt löylyihin tunniksi. Matot ulos tamppaukseen, imurointi myös sängyt, petari, ja ne peitot ja tyynyt myös kylvyn jälkeen. Verhot ja lakanat koneeseen, lattioiden moppaus, puhtaat lakanat.
PUUH LÄÄH, katki poikki. Kaikenlisäksi ollut yh-ilta miehen lähtiessään kaverinsa tupareihin.



Musta tuntuu että nyt lasiin jääkylmää valkoista. Eikä muuten jää yhteen lasiin. GLUNK-GLUNK.

6 kommenttia:

  1. Ihana kota!!!
    Toivottavasti allergiasi alkaa helpottamaan.
    Ihanaa iltaa, kera lasillisen... ja toisenkin :)

    VastaaPoista
  2. Kodat on niin ihania, vanhempien takapihalla on just tollainen ja isä vielä tervas ne rimat, niin siellä tuoksuukin ihanalle!! Allergiat on niin kamalia, mullakin on jotain ongelmaa, mut vielä en tiedä mitä... Täälläkin kuuluu tänään GlunK GlunK, Sandelsia kurkusta alas, hih ;)!!! Kivaa iltaa!!

    VastaaPoista
  3. No voi hitsin pitsi, ette sitten kuitenkaan yrittäneet iskeä tulta kivillä tai hinkata kepukoilla - onneksi, niin ei mennyt ihan mönkään koko keikka ;)

    Olet kyllä juomasi ansainnut, kun olet ollut noin ahkera ja aikaansaava! Joten kippis ja skool!

    VastaaPoista
  4. Mahtava kota, olisihan siellä ollut varmasti kiva vaikka makkarat paistaa!! Olisitte hieronut keppiä lankkua tai vastaavaa puuta vasten, niinkuin entisaikaan ;D tai hakanneet kivistä kipinää ;DDDD

    No sullahan on puhti ollut päällä!! jukra! Toivottavasti helpottaa allergia!

    VastaaPoista
  5. Makkara nuotiolla on kyllä retkeilyn paras anti. Harmi ku teiän tikut jäi kotia!

    Vinkkinä.. jätä kodalle seuraavalla kerralla tikkuaski minigrip-pussiin, jotta toisetki hajamieliset voi käyttää ja itsekin jos tikkuja jäljellä sitten vielä ;)

    Toivottavasti allergia helpottaa!!

    VastaaPoista
  6. Viini vanhin voitehista vai kuinka se meni se vanha sananlasku,on taitanut muotoiltua oman makuni mukaan,kun olen asunut niin kauan Ranskassa ja viellä täällä rypäleitten keskellä.Valitettavasti minulla ei ole miehenä viininviljelijää,mutta muuten ihan kiva kaveri ja parempi onkin,muuten olisin voinut "kääntyä huonoksi ihmiseksi".Auttoiko ne pari lasillista?On se hankalaa se allergia.
    Seuraavalla kerralla tilutikut mukaan ekana,vaan eipä se teidän retkeänne haitannut.

    VastaaPoista

Hyypiö tykkää kovasti kommenteista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...