10.8.2012

Synttärikakku

Sain ykskaks yllättäen toissapäivänä kakkutilauksen.
En koskaan lakkaa ihmettelemästä näitä viimehetken kakkutilaajia hurjine toiveineen.
Nytkin olisi pitänyt olla tekemässä jotain kymmentä eri sokerimassakoristetta päälle.
Tietämättömille siis tiedoksi että pelkät sokerimassakoristeet kuivuu vähintään kaksi päivää, ja kuinka monta tuntia niiden näpertämiseen pelkästään menee.
Itselläni vielä kun on lomaa, eilinen vietettiin Lintsillä, joten olin todella ahkera, ja väänsin tämän kakun tänään, kokonaista viisi tuntia siihen loppupeleissä sitten meni!




Reunaan röyhelöistä koristepursotusta.



Ja kulmiin kermaruusut.



Pojan synttärikakku kyseessä joten päivänsankarin nimen vielä tein päälle.
Koristeet kuvattu erikseen, kun sokerimassakoristeet sulaa kermakakun päälle, joten ne on lätkästävä viime tinkaan pintaan.




Yhden sentään sain toteutettua toivotuista koristeideoista.




Massaa ja pohjaa jäi yli, niin tekaisin tällaisen tosi hurmaavan kermatortun jämistä.
Onneksi, koska appiukko tuli tekemään pihalle aitaa ja porttia, sai sitten kahvitella kiitokseksi.





Käväisinpä muuten kakkusulkeisen jälkeen vielä viskaamassa naapurikaupunkiin kirpparipöydällekkin roinat myyntiin. Hyypiö on tulessa.
Nyt vähän väshyttää....

10 kommenttia:

  1. Kakun tekijät, ompelijat, parturit, neulojat saa aina näitä "tilausksia": Äkkiä sää sen pyöräytät. Ei kiva. Etenkin kun ei niitä niin vaan äkkiä pyöräytä

    VastaaPoista
  2. Solet kyllä taitava, pyöräytät kakut ja saunan maalaukset :) Melkein laitoin että tuosta vaan mutta ehkä nuita nyt ei ihan tuosta vaan pyöräytetty :)
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  3. Ihana kakku nam nam! Olen alkanut tykkäillä perinteiseistä kermakakuista kaikkien askarreltujen massa väkerrysten vastapainoksi.

    Tuttua on tuo pikatilaus ongelma. Ystävä on tietokone alalla ja häntä pyydetään aina korjaamaan ihmisten koneet, asentamaan käyttöjärjestelmät ja palauttamaan tuhoutuneet tiedostot. Tietysti ilman erityisempiä palkkioita. Voisivat kyllä minun mielestäni maksaa reilusti tai tarjota konkreettista vasta palvelusta, esim ikkunan pesua...

    VastaaPoista
  4. Minäen tiennytkaan että sen pitää kuivaa niin kauan. :P

    VastaaPoista
  5. joo, ja mä lusikoin puuroa samalla kun näitä kuolaan...

    VastaaPoista
  6. Ai sultako näitä kakkuja pitää alkaa tilaamaan?
    Loistavaa.

    VastaaPoista
  7. Profiilikuauksesi on loistaa, kierrätys ja itse tekeminen kunniaan! Pitänee tutustua tähän sinun blogiisi oikein ajan kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ....näppäimistön v-kirjain on ilmeisesti lasten pahoinpitelemä :D

      Poista
  8. NAMSKIS! Näyttää herkulliselta! :))

    janinamarian.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. Toivottavasti ei ole Kankkunen visiitillä,oli tai ei niin mä lovetan sun blogiasi,käyhän kurkkaamassa:D

    VastaaPoista

Hyypiö tykkää kovasti kommenteista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...