1.9.2012

Kirpulla taas

Järkyttävä viikko alkaa olla loppupuolella. Jäi jotenkin niin paskamaku hoitovapaan lopetukseen, kun on ollut niin poikki että itku ei ole ollut kaukana.
No maanantaina sorvin ääressä sitten ihmetelläänkin, miten sitä jaksaa työtkin vielä hoitaa.

Pääsin jo toistamiseen tälläviikolla kirpputorille ja kun harvoin käy, niin silloinhan niitä löytöjä tekeekin, eiks jeh?

Mun keittiönhyllyn kollaasiin tuli uusi lisä.





Mariraitakuppi vain euron. Kuppeja on kaapit väärällään, mutta tätä ei voinut jättää.




Olen saanut vision että tahdon 70-luvun peltisen pyöreän seinävalaisimen. Sitä ei ole vielä löytynyt mutta tämä löyty tänään neljällä eurolla kattoon. Tää vois olla maalattuna aikas passeli työnurkkaukseen.




Ja sitten vielä mun elämäni ekat Hait. Täällä ainakin sataa melkeimpä niitä vihasia ämmiä taivaan täydeltä. Näillä oli mukava käydä koiran iltapissitys-reissulla.




Huomenna vietän synttäreitäni, haikeensuloisissa merkeissä. Olen sentään leiponut itselleni porkkanakakkua joten se puoli on ainakin hoidettu :)

16 kommenttia:

  1. Tsemppiä uuteen arkeen Outi! Mieleen tuleen viime tammikuu, kun palasin työelämään ja samalla alkoikin raskauspahoinvointi. Oli se aika arjen pyöritystä. Hengissä selvittiin. Nyt täällä taas odotellaan, että se pahoinvointi syntyisi 2 viikon sisään....ja alkaa taas vauva-arki.
    Onneksi sisukkaat naiset pärjää aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Molly. VOimia viimerypistykseen, ne vikat viikot on kyllä tuskaa, mutta kyllä se palkitsee kun se tuhiseva ihana nyytti on sylissä. Tsemppiä (Plääh, mäkin tahon nyytin)

      Poista
  2. Paljon onnea synttäreiden johdosta. Nyt kyllä kirppareilta on tehnyt hyviä löytöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin myös sinäkin. En ite ole päässyt Myrtsiin asti, sieltä tekee kyllä aina huippulöytöjä.

      Poista
  3. Onnea synttäreiden johdosta ja kovasti tsemppiä alkavaan uudenlaiseen arkeen -kyllä se elämä siitä ajan kanssa tasoittuu, vaikka alku varmasti tuntuukin vaikealta! Harmi, että tästä viimeisestä viikosta jäi sulle huono fiilis :(

    Blogissani on sulle haaste! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista. Jee en ollutkaan saanut tuota Ikean haastetta keneltäkään vielä, olisikin sinne vähän ostoslistaa.

      Poista
  4. Hyvvää Syntymäpäivää! <3 Nam, porkkanakakkua, nam :)
    Voimia ja jaksamista uuteen elämänjaksoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Satunen, kiitos onnentoivotuksista! Voimia tarvitaan, joten otan kaikki talteen.

      Poista
  5. Onnea syntymäpäiväsi johdosta ja hyviä löytöjä olet kirpparoinut.Uteliaana kysyn mitä hai-saappaasi siellä maksoivat? Löysin itse punaiset samanlaiset 2,5e hintaan ja kovasti tykkään.Nuoruuteni aikaan klampsin täsmälleen samanlaisilla kesät talvet,koska olivat muotia silloin.Nyt pissatan koiraan löytöjeni kanssa ja on tosi nostalginen olo.Tsemppiä työhönpaluuseen toivoo vakkarilukijasi Loimaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka 70-luvun nuori Loimaalta. Muistan isosiskoni kertomuksen, että Hai-saappaissa kuljettiin kesät-talvet. Ja niitähän ei pidetty miten vaan, että housunlahkeet piti olla takaata saappaan sisässä ja etupuolelta roikkua saappaan päällä, hih, kaikkea trendejä sitä onkin.
      Maksoin kyllä PAAALLLJON enemmän, kympin maksoin, mutta voittaa nämä mun Crocksin feikkisaapikkaat. Näillä pitää päästä sienimehtään!

      Poista
  6. Voi just tuli vastaan samanlaisen lampun tuunaus, käyppä kattomas: http://susuihanpihalla.blogspot.fi/2012/09/askarteluhuoneen-auringot.html

    VastaaPoista
  7. Voisin maksaa vieläkin noista hai-saappaista 10-12€ , MYYTKÖ ?
    Mari

    VastaaPoista
  8. Moi, tykkään kovasti saappaistani joten en tuohon hintaan raaski niistä luopua :)

    VastaaPoista

Hyypiö tykkää kovasti kommenteista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...