31.12.2012

Haaste: Toivelista 2013

Tuo Jumalaisen Ihana Nainen, Image Black & White heitti minua haasteella.
Tarkoituksena olisi tehdä listaus mitä tuotteita ja roinia aikoo kotiuttaa tulevana vuotena. Tai ainakin haaveilee hankkivansa.

Meitsillä menee tuon jälkimmäisen puolelle kun pieni on palkka ja haaveet niin kalliita.

Ensimmäiseksi oikeen risainia, Hayn DLM-pöytä josta olen jauhanut jo aiemminkin.





Karssonin mini Flip clock on kuulunut myös haaveisiin, toivottavasti saisin sen jo tänä vuonna.





Vitran RAR-keinutuoli on kans keikkunut toivelistalla, mutta tiedän jo ettei tähän ole varaa. Mutta täytän tänä vuonna nelkyt vee että hei, voitte ostaa mulle tän vaiks lahjaks :)





Makkari kaipailisi myös jotain kivaa valaisinta, oliskohan siihen sopiva tuo Norm 69-lamppunen?




Ja ettei mene ihan disainiksi koko postaus, tahtoisin olohuoneeseen jonkun ihanan todella pörröisen maton, jossa voisi olla vähän kimallettakin? Tosi lapsiperheen matto on kyllä :D









 Ja sitten vielä astialiisalle lisää astioita, vaikka lisää näitä Perfect homen Vit Lilja-lautasia.






Kysymys kuuluukin miksi en voi haluta mitään vaikka Tarjoustalosta tai Saiturinpörssistä, niihin enkä olisikin varaa :)

Pistetään haaste eteenpäin
Onnelliselle kodolle
Live every momentille
Kiiltävälle

16 kommenttia:

  1. UUh, kelpais mullekkin noi!
    Mukavaa onnekasta uutta vuotta sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EIks oo kiva kollaasi. Kaikki nää mulle heti. Samoin teillekkin päin.

      Poista
  2. Mä haaveilen (varmaan aika turhaan) myös tuollasesta ihanan pörröisestä valkeasta matosta olkkariin. Siis paitsi, että sopii lapsiperheeseen, se olisi kuin luotu myös monikissatalouteen... ;D

    Sitä Vuotta 2013 ja kaikkee hyvää sulle ja perheellesi toivottelisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sasse, meilläkin on koira joka oksentaa ja paskoo AINA valkoiselle matolle...mutta ihana tää olis.

      Poista
  3. Arvaas olisko mulla tollanen musta DLM-pöytä ja se on kyllä jotenkin turha täällä meillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOs haluat myydä pöytäsi niin olisin kenties kiinnostunut sen ostamaan.

      Poista
    2. Voisin haluta. Se pyörii meillä eikä oikein löydä paikkaansa. Pöytä on ihan kuin uusi ja musta.

      Poista
    3. Voisin haluta. Se pyörii meillä eikä oikein löydä paikkaansa. Pöytä on ihan kuin uusi ja musta.

      Poista
  4. Jii, jos haluat päästä pöydästäsi eroon, olisin kiinnostunut! Majailen Hämeenlinnassa ja minut tavoittaa numerosta 050-4909872.

    VastaaPoista
  5. Oikein hyvää uutta vuotta 2013 :)

    VastaaPoista
  6. <3
    Sun list on hot! Mulle kanssa 2, 4, 5-6 kuvien upeudet. :)
    Ja se sun pihan mustavalkoinen matto! Olen kade siitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih se muovimatto? Tarjoustalostahan se. Täytyykin kaivaa se varastonperukoilta sisälle. Kiitos muistutuksesta.

      Poista
  7. Minkä firman nuo pörrösemmät matot on tossa kuvassa? :) Ihanan näkösiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain netin syövereistä löysin kuvan, luulisin että se on Iskun. Nyt en kyllä tähän hätään heidän sivuiltaan mattoa löytänyt :(

      Poista
  8. Flip clock on munkin toivelistalla, kumpa pian....

    VastaaPoista

Hyypiö tykkää kovasti kommenteista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...