21.12.2012

Joulufiilistä keräämässä

Meikäläisellähän tuo joulumeisinki on ollut hyvässä jemiksessä.
Ajattelin vähän turista joulusta, jos se mun joulufiilikseni sieltä jostain löytyisi?

Aloitin eilen joululoman, ja palaan vasta ensivuoden puolella töihin. Huisia, vasta vuonna 2013! Nyt nautiskelen vapaista ja varsinkin siitä, että ei tarvitse stressata, milloin pääsisi ja kerkisi lenkille, jesh.

Pari kuukautta diettailtuani ajattelen jo kielipitkällä jouluruokia. Mun ehdottomat suosikit on lanttulaatikko, purkkiherneet, mäti ja smetana (varsinkin siianmäti), graavilohi ja aivan ehdoton ykkönen, mun itsetekemä limelohi.



Se on aivan järkyttävän hyvää, siihen laitetaan limemehua joka raakakypsyttää kalaa, jolloin tekstuurista tulee aivan mahtava.

Kyllä mä kinkustakin tykkään, mutta kalavaihtoehdot on mun ehdottomia suosikkeja. Muista laatikoista en välitä enkä varsinkaan sillistä, hyhhyh.

Järkiruoka yleensä vähän vaihtelee, mutta aina on tarjolla joulutorttuja, suklaakonvehteja ja meikäläisen tekemää piparijäädykettä.





Itse olen niin onnellisessa asemassa, että mun ei tartte joulunpyhiä reissailla ees taas. Vietämme joulua aina kälyni luona joka asuu puolenkilometrin päässä :)
Joulutraditioon on kuulunut myös jouluaattoillan hautuumaalla käynti, jolloin jätämme kynttilät puolison isovanhempien haudoille. Itse olen kyllä muutamana viimevuonna jättäytynyt pois, ja jäänyt kotiin lastenkanssa muiden mentyä hautuumaalle. Se on kyllä kaunis paikka jouluaattoiltana kynttilämerineen!

Nyt täytyykin tänään käydä hamstraamassa useampi rasia suklaakonvehteja. Parina viimevuonna en ole saanut yhtään suklaarasiaa lahjaksi ja se on kamala tilanne, kun jouluaattona saapuu kotiin, niin punaviinilasin kaverina ei olisikaan yhtään suklaata :D
Lidlissä oli vaikka mitä kivaa, taidan käydä hakemassa sieltä ainakin viisi rasiaa!




12 kommenttia:

  1. Ja kun itse valitsee suklaarasiansa, niin saa aivan varmasti sitä mitä haluaa.

    VastaaPoista
  2. oi tuota viimeistä kuvaa , slurps .
    Kyllä se täytyy pitää huoli että suklaatia on saatavilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Varsinkin ne Lidlin marsipaanisuklaat, oih ja voih.

      Poista
  3. Joulua ei tule ilman suklaata. Joten kipin kapin hakemaan. :)
    Kyllä se joulufiilis kerkeää tulemaan, kun olet nyt lomalla. <3
    Ihanaa odotusta murunen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna lupaan mennä noutamaan. Kiitos sinulle, toinen murunen.

      Poista
  4. Miten sitruuna muka kypsyttää kalan? Ääh, antaa olla, musta ei tuu ikinä trendiruokien syöjää. Pysyttelen muusissa ja ylipaistetuissa lihapullissa :D

    Ootko muuten käyny osallistumassa mun arponnassa??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voe voe, kato se mehu on niin hapokasta kun siinä on sitä sitruksenhappoa että se kattos kypsyttää sen kalan. Täh, arvonta, menny kuule ihan ohi?

      Poista
  5. Ton piparijäädysjutun voisin kyl syödä kokonaan. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei noin pieni runko pysty vetää noin isoa jäädykettä :)

      Poista
  6. Mitenkä tuo limelohi tehdään, vaikuttaa mielenkiintoiselta! Ja kauniin näköistäkin. Ja se happohan sen kalan kypsyttää.
    Se lohisörsseli voisi olla hyvää kans, mutta tarvitsisin aina tarkkoja ohjeita... saisinko apua näihin kahteen? :)Kyselee Annie.

    VastaaPoista

Hyypiö tykkää kovasti kommenteista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...