16.12.2012

Liirumlaarum


Värkkäsin ylätunnistetta uusiksi. Muutin keltaisien raitojen väriä "Hyypiön" keltaisemmaksi ja hieman kavensin hökötystä, saako se myös teidän hyväksynnän??


Meitsillä on sitten joulufiilis vieläkin hukassa, tietyistä syistä.
Mutta ilo on jostain tähän elämään revittävä, päätin että lasten hajottaessa mun rakkauvella nikkaroimani olohuoneen pöydän, aion pistää muutaman euron säästöön ja hankkia ensivuonna mun pitempiaikaisen haaveen, Hayn DLM:n.



On siis hetki vielä aikaa tuumailla, ottaisko mustan vai HYYPIÖN keltaisen?
Musta toimii aina, keltainen on ihana, mutta mitä sitten kun kyllästyn keltaiseen?
Onkohan tuo muovia vai metallia, tietääkö kukaan?


Ja kun mieliala on ollut kovin alhaalla, mieltäni piristi kovasti, että minä sohvaperuna jaksoin tänään käydä siinä kamalassa lumimyräkässä lenkillä. Ja ei siinä vielä mitään, ensimmäistä kertaa elämässäni juoksin yhtä soittoa 3 km. En meinaa itsekkään uskoa. Nyt kyllä tuntuu reisissä :)









Ja mikä parasta, reilun viikon päästä koko joulu HYPETYKSINEEN on ohi!
Että HO-HO-HO vaan!

8 kommenttia:

  1. "Steel tube, pressed steel sheet, powdercoated" ja toi DLM lyhenne tulee lauseesta "don't leave me" :D

    VastaaPoista
  2. Halaus Outi! Toivon että joulumieli löytää teidänkin kotiin <3 PS. Onnittelut juoksusaavutuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen niin halauksien tarpeessa!!!! Tänään sitten en enää jaksanutkaan raahautua lenkille, hö.

      Poista
  3. Mul se ja sama siitä joulumielestä, kuhan saa vaan olla tekemättä mitään muuta kun syödä ja viettää aikaa läheisten kanssa ja syödä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon niin kaameella kitukuurilla ollut niin että en malta odottaa sitä joulua edes siistä syystä että saa SYYÄ. EHkä 3 kg graavilohta, noin 4 kiloa mätiä ja smetanaa ja jälkkäriksi vuori joulutorttuja sekä 5 kg suklaakonvehteja.

      Poista
    2. No toi kalajuttu on ainakin terveellistä.. vai? :D

      Poista
    3. No ehdottomasti, ne tärkeät omega-rasvahapot :D

      Poista

Hyypiö tykkää kovasti kommenteista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...