22.12.2012

Limelohi

Yleisön pyynnöstä julkaisen edellisessä postauksessa mainitsemastani limelohesta reseptin.




LIMEMARINOITU GRAAVILOHI

1 kg lohta
2 rkl merisuolaa
2 tl sokeria
1 tl pippuria
tillin oksia

Limemarinadi:
2 limeä
1/2 dl oliiviöljyä
1 ruukku tilliä
1 ruukku ruohosipulia
limelohkoja koristeluun

Graavaa kala vuorokautta tai kahta ennen tarjoilua. Aseta kalafile lihapuoli ylös astiaan. Ripottele suola, sokeri ja pippuri tasaisesti fileelle. Jos graavaat kaksi filettä, mausta myös toinen kuten edellä ja nosta lihapuoli alaspäin ensimmäisen maustetun fileen päälle. Kääri file(et) voipaperiin, kelmuun tai folioon. Aseta reunalliseen astiaan ja anna suolautua vuorokauden tai kahden ajan jääkaapissa.

Kaavi mausteet pois fileen pinnalta. Leikkaa ohuiksi viipaleiksi.

Valmista marinadi. purista limen mehu ja sekoita joukkoon öljy sekä hienonnetut yrtit. Kasta kalaviipaleet marinaadiin ja aseta sitten tarjolle. Koristele tillinoksilla ja limenlohkoilla halutessasi. Kala säilyy marinoinnin jälkeen jääkaapissa noin kaksi vuorokautta.

Voit käyttää marinoimiseen myös sitruunaa limen sijasta.


Eli tässä virallinen resepti. Itse olen vastarannan kiiski ja aina muuttelen ohjeita, joten käytän vähän enemmän suolaa, en lainkaan sokeria ja en dippaa viipaleita soossissa vaan kaadan soossin viipaleiden päälle. Se ihanasti mureuttaa kalaa.

Lohihärpäkkeen ohjetta ei ole antaa, siinä vaan silmämääräisesti sekoitellaan aineet keskenäään. Vedetään niinsanotusti fiilispohjalta!!

Eilen hain cittarista lohta 2,5 kiloa. Tuntuu että pystyn ehkä just just tyydyttämään lohenhimoni jouluna sillä :) Ehkä?

2 kommenttia:

  1. Oi sinä ihana ihminen!
    Nyt pääsen lohen laittoon, jota ostin jo aamu anivarhaisella ja toivorikkaana 4 limeä myös.
    Katselin ohjeita netistä, vaan ei oikein saundannut tältä, mutta kas, olitkin laittanut ohjeen, ihanaa, kiiiiitoooos! :D Raportoin tuloksesta sitten, jes.

    Annie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkaa hyvätten vain :)
      Olen itsekkin joskus reseptin kadottua yrittänyt tätä googlata mutta ei löydy. Toivottavasti tämä jää nyt tänne bittiavaruuteen muidenkin iloksi!

      Poista

Hyypiö tykkää kovasti kommenteista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...