24.1.2013

Painavaa asiaa

Ajattelin eka olla puhumatta koko asiasta täällä blogin puolella mutta mitä sitä himmailemaan.
Olen marraskuusta asti ollut vähän kilokuurilla ja tuloksia on myös saatu aikaiseksi.

Kesän lempparifarkuille on jo käynyt vähän hassusti.




Ei kehtaa omista makkaroistaan laittaa kun tuollaisen sumean kuvan :)

Aloitin pikkuhiljaa vähentää mässäilyä ja sitten sohvaperuna löysi liikunnanilon. Ikinä en ole harrastanut juoksulenkkejä kun juokseminen on aina ollut ihan kamalaa. Mutta nyt huomaan käyneeni juoksulenkeillä jo kolmatta kuukautta, VAU!

Kiloja on tippunut nyt 7.
Alkuhuuman jälkeen silmä ei nää sitä laihtumista sitten yhtään, miksi?
Samat makkarat tuossa vyötäröllä roikkuu omasta mielestä kuin puolivuotta sitten, eikö olekkin hassua?

Nyt kun laihduttamisestaan puhuu näin julkisesti, toivon että saisin laihdutuskipinän takaisin, mikä on kadonnut joulun jälkeen.

Näillä eväillä pitäisi jatkaa!



Tätä kuluu ja paljon!







Tästä pitäisi tulla ihan paras kaveri. Viimeaikoina ei ole kyllä ollut.







Projekti ei ole kun vasta puolivälissä joten tsemppailtavaa vielä riittää!

33 kommenttia:

  1. Vai vähän kilokuurilla? Ei tuo ole enää vähän - tuo on jo kunnolla! Onnittelut hyvästä työstä! Josta voi jo iloita ihan kunnolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 7 tuntuu välillä niin säälittävältä määrältä kun aikaa on kuitenkin kulunut miltei 3 kk. Vaikka onhan se aika monta voipakettia.

      Poista
    2. Kuule, teepä niin, että täytät repun niin, että sinne tulee 7 kilon verran tavaraa ja kuljeksi sitten muutama tunti himassa se reppu joko selässä tai vaikka etupuolella rinnan päällä. Siinä huomaa aika konkreettisesti millaista kilomäärää sitä ennen mukanaan kantoikaan kokoajan ;)
      (Ja varmaan moinen tempaus aiheuttaisi ainakin suurta hupia sun miehelle ja lapsillesi... ;D)

      Poista
  2. Onnittelut! :) Hieno homma!

    Sanoisin, että heivaa tuo vaaka mäkeen ja ota mittanauha ja peili kaveriksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sitä pitäs mut jotenkin sielu huutaa nähdä niitä numeroita vaa´alla :)

      Poista
  3. Onnittelut!! Hieno saavutus! Voin kuvitella kuinka hyvä olo sinulla on!

    Välillä tuntuu, että paino junnaa paikoillaan, mutta kyllä se pudotus jatkuu! Muistan itse kun junnasin paikoillaan, se oli turhauttavaa. Silloin päätin etten vähään aikaan käy vaa'alla niin lannistumisia ei tule!! Se toimi!!

    Kivaa päivää :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olo oli tosi hyvä mutta nyt kun on lipsunut sokerimaahan niin taas ahdistaa. Täytys nyt vaa napata itseänsä tiukasti niskasta kiinni.

      Poista
  4. MAHTAVA JUTTU! :) Se tunne kun joka kerta jaksaa juosta pidempään ja pidempään on aika palkitseva :)

    VastaaPoista
  5. En kyllä näe makkaroita missään! Hieno saavutus! Laihduttaminen on kyllä kans semmosrakin jojoilua mielialojen suhteen kun tietty kaikki pitäis olla ainamullehetinytjust ja kilot pitäis olla pudonnu jo eilen. Mulla jäljellä vielä "vähän" isompi urakka..parikyt kiloa ainaskin. Ja ajattelin siitä(kin) ihan julkisesti blogiin tasaiseen tahtiin avautua jos sais kans vähän lisätsemppiä :)

    Hyvää työtä lady! Tsemppiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakskytä kiloo, mitähä? Eihän sussa ole edes sellaisiä määriä ylimäääräistä kun oot tuollainen urheilullinen ja kaikkee!
      Mulla ne makkarat on siellä paidan alla, vähän vedin vatsaa sisään kuvassa--> fuskasin hihihihiii....

      Poista
    2. Kyllä sitä vaan on, vaikka muille jakaa. Huhhuh! Oonkin sitä mieltä että mullahan on tooosi kova kunto kun liikutan puolet suurempaa massaa kun noi muut rimpula-jumppaohjaajat ;D

      Poista
  6. Vau ja onnea!! Mä et pysty tohon!
    Oisitpa raahaamassa mutkin lenkille!!

    Mä aloin eilen suunnittelemaan rahankeräystä rasvaimuun. Kuulemma virossa maksaa 1400 ja mää oon nähnyt livenä rasvaimastun vatsan, se on hienoo!
    Enmä nyt mee, mutta silloin noin 3 vuoden päästä kun en pääsee enää mun lempparijoogaasentoon, koska vatsa on tiellä. On se nytkin tiellä, mutta mä survon sen väkisin pois :D

    Mutta Sinnuu mä ihailen! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ÖÖÖÖÖÖ, tota miksi XS kokoinen nainen laihduttaisi, sähän oot niin laiha nainen että huhhuh! Rasvaimu, kääks. Musta ei olis siihen, sattuis varmaan ihan liikaa.
      Kiitos tsempeistä, niitä tarttis ny ja palajon.

      Poista
  7. Mahtava saavutus! Mulla on kanssa ottanut kelkka hiekkaan tuon kuntoilun ja terveellisen syömisen suhteen jo joulukuun puolesta välistä asti. On ollut sekä oikeita että henkisiä esteitä. Mutta nyt taas yritän koota itseäni ja saada vauhtia. Mulla ois kyllä motivaattoriakin, kun tytön ylioppilasjuhlat häämöttää keväällä. Että niissä täytyis olla edes samassa kunnossa kuin viime kesänä omissa valmistujaisissa.

    Mulla ois kiloina tavoite hukata 5-6 kg ja jos sulla on jäjellä vielä 7 pudotettavaa, niin tässähän sitä mennään, tasatahtia. Ja toivottavasti pystytään tsemppaamaan toisiamme näin virtuaalisesti.

    VastaaPoista
  8. Onnittelut! Tuo on todella hieno saavutus! :) Minun pitäisi saada pois kymmenisen kiloa, mutta niin kovin hitaasti tuo paino tuntuu tippuvan.. Sen olen huomannut, että stressi ja huonot yöunet laittaa minulla ainakin kehon johonkin säästötilaan. Paino ei tipu millään. Ja viime aikoina on stressiä kyllä riittänyt, ihmeellistä, etten ole tullut kipeäksi.

    Toisiko uutta intoa jokin uusi liikuntamuoto? Itse aloitin uimassa käymisen ja se toikin kivaa vaihtelua. Samoin hiihtämässä ollaan käyty miehen kanssa nyt paljon viime viikkoina. Kun välillä vaihtelee lajeja, niin ei ala liikuntakaan tuntua sellaiselta suorittamiselta.

    Minulla laihdutuksen tukena paras apu on ollut ruokapäiväkirja. Kun merkkaa kalorit ylös, niin ei periaatteessa voi oikein epäonnistua. Kiloklubi.fi -sivusto on musta hyvä ja se on ilmainen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on niin totta. Mulla oli sterssin ja väsymyksen takia jumi joka kesti melkein kuukauden. Itkua meinasin vääntää kun ei laihdu yhtään vaikka kui yrittää. Mulla on tosi paljon intoa juoksemiseen, harmittaa ku ei pääse lenkille niin usein kun haluis..työ ja lapset ja koti vie sen verran arkiaikaa. Onneksi on 3 pv viikonloput.

      Poista
  9. Wautsi Outi, onnittelut! Saat kuule kesäksi ostaa uudet lempparifarkut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oon ollu tuhma ja ostanut ihan kauheesti vaatteita jo nyt. Mut pakkohan se on ollu ostaa toimistovaatetta kun edelliset on jo ihan löysiä :)

      Poista
  10. Voi kuinka reipas olet ollut! Tosi hienosti :D

    VastaaPoista
  11. Hei, mahtavaa! Onnittelut! Pikkuhiljaa ja ei-väkisin eteenpäin. Itselläni on hieman samanlaista projektia menossa, mutta todella varovaisella tahdilla. Yksi erävoitto on kuitenkin jo saavutettu: herkuttelu on jäänyt siihen itselle lupaamaani 1 krt/viikko. Nyt on hyvä aloittaa seuraava pikkumuutos kohti terveellistä kroppaa. Ja komppaan Saaraa: Se nukkuminen ja hyvät unet ovat tärkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä alku jo. Nukkuminen on kyllä ylellisyyttä nykyään kun on pienet lapset...univelkaa kertyy ihan huomaamatta.

      Poista
  12. Mahtavaa, Hyypsä!!! Ei muuta kun tsemppiä jatkoon vaan! Mä luulen, että se uuteen peilikuvaan tottuminen vaan vaatii aikaa.

    Mulla olis projektina -6kg. Ootan sitä päivää, että saan projektin aloitettua... Mulla puuttuu itsekuri ihan täysin. Manaan vaan peilin ja vaakan äärellä, mutta mitään ei kuitenkaan tapahdu. Voisitko kertoa, miten pääsit alkuun?? Mitä se vaatii, kun ei itteään saa näköjään potkastua persuksille??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta vaan.Mulla se vaati parisuhdekriisiä ja surua ja sitten sen että aloitin vihdoin työt ja jouduin lähtemään "ihmistenilmoille" Siitä sain sen verran kiukkua päälle jotta sain aloitettua homman, minkä olisi pitänyt alkaa jo 3 v. sitten.

      Poista
    2. Oukei. No, sinänsä ei kivat syyt noi kriisit ja surut ainakaan. Se, että lähtee kotoa töihin taitaa monella olla se potku persuksille. Tosin mulle ei sekään auttanu, kun ihan sama miltä niiden kaupan tädin vaatteiden alla näyttää...

      Joka tapauksessa tsemppiä jatkoon, tosi hienosti oot tähän asti jo homman vetäny!!

      Poista
  13. Onnea! Mahtavaa! Pudotin itse 11% painostani joku vuosi sitten. Huomasin silloin, että kun punnitus on aina samana viikonpäivänä ja lasken pudotuksen prosentteina, niin se oli paljon jännempää ja motivoivampaa :)

    Mutta tosiaan tsemppiä! Pieniä annoksia kevyttä ruokaa, paaaaaaaljon vettä ja tossua toisen eteen lenkillä niin hyvä tulee. Jatkopäivityksiä odotellen ;)

    VastaaPoista
  14. Siistiä, en ole ajatellutkaan tällaista lähestymistapaa laihtumiseen. Laskin heti että olen siis laihduttanut 8,1 % painostani pois ja se kuulostaa ihan hirmupaljolta!!! SUlla on ihan mieletön pudotus, onnea emännälle. Tiedän että laihtuminen on niin vaikeaa, niin tuo on aivan huippusuoritus.

    VastaaPoista
  15. Vau, hieno juttu, onnea!
    Noinhan se menee että alussa on "helpompaa", sit painon putoaminen selkeästi hidastuu ja motivaatioo saa kaivella oikein kissojen ja koirien kanssa.

    Mulla motivaattorina on, koska treenaan crosserilla kotona, katsella nettitelkkareista samalla noita biggest looserieta, hurjia painonpudotuksia sun muita, kummasti huvittaa sitkuttaa crosseria kun miettii että tommoseksi mä en ainakaan halua ;)

    nyt vaan odotan että loppuisi vihdoin tää saikku että pääsisi reenaamaan parin kuukauden tauon jälkeen, alkaa kohta pää hajota.... :P
    ja housuille käydä päin vastoin kuin sulla!

    VastaaPoista
  16. Onnea ohenemisesta murunen. <3

    Haastetta sulle;

    http://www.imageblackwhite.com/2013/01/haaste-in-2013.html

    VastaaPoista
  17. Vau miten hieno juttu, paljon paljon onnea mahtavasta saavutuksesta! Urhea olet ollut!!

    VastaaPoista

Hyypiö tykkää kovasti kommenteista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...