19.11.2013

Toimistotilasta juhlatilaksi

Sain aivan hirmu-ihanan projektin, kun ylennettiin duunipaikan pikkujoulujen ylimmäksi koristeluvastaavaksi. Tässä taloustilanteessa rahahanat oli aika minimillä joten mun koristelubudjetti oli loistokkaat 0 €!

Ei hätää, nyt oltiin käännytty oikean ihmisen puoleen.
Hyypiöllä kaapit täynnänsä kattaustarvikkeita, kynttilöitä, lyhtyjä ja joulukoristeita.

Nämä kuvat todistaa että tylsästäkin firman neukkarista voi saada ihan loistokkaan juhlatilan.









Onneksi Hyyppänältä löytyi näitä valoköynnöksiä, ne olikin mahtava lisä kattauksessa.




Leivoin lisäkoristeeksi näitä piparikuusia. Helppoja tehtäviä.





Koko kattaus loistossaan. Halusin kattauksesta ihana Marianne-karkkisen puna-valkoisen hopeisine yksityiskohtineen. Ja aika hyvin siinä onnistuinkin. Neukkarin viinilasit olivat kuitenkin sinijalkaisia, joten ne eivät niinkään sopineet kattaukseen.





Buffetin yläpuolelle tein joulunauhasta ja -palloista tällaisen ryppään.





Ja viimevuonna lapsukaiselle ostamani minikuusi sai punaiset pallot sekä karkkikepit.





Kaitaliinan virkaa toimittaa tapettirulla, jonka löysin vitosella alelaarista.

Ja Pinterestissä näkemäni joulupallo-putous täytyi ehdottomasti kokeilla.




Jokaisen paikalle askartelin tällaisen lautasliinapaketin, Ikean servettiin leimasin kuvan punaisella musteella, ympärille punainen nauha ja vielä pujoitin mukaan jokaiselle karkkikepin.









Sivutasolle vielä hieman puna-valkoista.







Ja kaikilla oli niin mukavaa.....

19 kommenttia:

  1. Ihana projekti ja olet onnistunut luomaan kaunista tunnelmaa tiukalla budjetilla! :) Hyvä Outi! :)

    VastaaPoista
  2. Nättiä on, mutta eikö mihkään päässy mitään keltasta, vai oliko siellä yks keltanen joulupallo ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitko Anne kuvitelle, ei edes yhtä keltaista palloa. Kotona olisi yksi keltainen kärpässienikoriste, se täytyy kyllä omaan kuuseen laittaa!

      Poista
  3. Hienon tunnelman sait aikaan!

    Mutta mä heti mietin, että ette te kyllä jatkossakaan saa mitään rahaa tohon hommaan, jos sä vedät ilmaiseksi ja käytännössä siis omista rahoistasi ja tavaroistasi tuollaset systeemit sinne... ens vuonna ne aattelee, että laitetaan se Hyypiö taas tekemään homma niin päästään ihan ilimatteeks tästä taas! Kai sä sait ees tehä ton kaiken työajalla... ja veit yli jääneet vinkut kotio palkkana? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattis! Todellakin mulle "maksettiin" tästä kun tein koristelut sillä aikaa kun muut istuivat myyntikokouksessa. Eli ei edes tarvinnut tylsistyä paliksessa :)
      Ja sainhan mä nauttia ruokia ja juomia firman piikkiin koko illan, siinä mulle palkintoa ihan kerrakseen.

      Poista
  4. HIENOA Outi ja olet osannut sisustaa kemut juuri sopivasti etkä ole lähtennyt rönsyilemään liikoja.. Kaikki sopivasti balansissa ja nuo servetit kruunasivat tuon kattauksen----liekö alanvaihtoa näkyvissä ?!? Aina ei tosiaan hirveesti budjettiakaan tarvitse kuluttaa kun on vain sitä pelisilmää !!!! YES !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitza, Sara! Mäkin oon tyytyväinen, kerrankin maltillisesti tuuppasin koristeita. Voi, tällä kun voisi elättää itsensä en miettisi kahta kertaa, mutta ei kun ei. Eli tyydyn vääntämään excel-raporttejani edelleen.

      Poista
  5. Kyllä sun tuosta hyvästä täytys saada ainakin työsuhde- Mersu käyttöön, tai edes asuntoetu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, vähintään. Parin tonnin palkankorotuskaan ei olisi pahitteeksi :)

      Poista
  6. Wau, minkä vaivan olet nähnyt koristeltuihin ja mitä oletkaan saanut aikaan 0€:lla! Niin nättiä ja tunnelmallista! Oikea tyyppi valittu hommaan :) toivottavasti oli ihana ilta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilta oli kyllä superhauska, jatkettiin vielä iltaa keskustassa! Olo olikin sen mukainen seuraavana aamuna :)

      Poista
  7. kivasti oot onnistunu! Nuo servetit oli ihan huippu idis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täytyykin muistaa käydä Pinnailemassa nuo servettikuvat :)

      Poista
  8. Tosi kaunis koristelu :) Mielestäni siniset lasit sopii hyvin, tuo isänmaallista tunnelmaa. Varmasti nosti juhlamieltä kaikille!

    VastaaPoista

Hyypiö tykkää kovasti kommenteista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...