5.11.2013

Turkkusses

Kamera on edelleen huollossa ja vieroitusoireet alkavat iskeä. IIIIKKSSSSS!

Asiaakin kerrankin olisi vaikka millä mitalla: Design Tuokion printti, uudet lakanat, taulukollaasia ja vaikka mitä! No ei auta kun odotella.

Oltiin viettelemässä hääpäivää hieman myöhässä hotelliviikonlopulla Turussa. Oltiin alunperin varattu kaksi yötä, yksi Hämeenlinnassa ja yksi Turussa, mutta juniori sai todella korkeen kuumeen jo torstaina. Joten ei auttanut kun mennä lääkäriin perjantaina ja perua toinen hotelleista. Onneksi lääkkeillä saatiin kuumetta alemmaksi, että päästiin edes lauantaina lähtemään.

Ilmat oli vaan niin kurjat joten kävelylenkit Aura-joen rannassa täytyi keskeyttää sateen vuoksi. Ja pyhäpäivän vuoksi kaikki oli kiinni joten ilta-aktiviteetit jäi ruokailun asteelle. No onneksi sunnuntaina oli parempi ilma, päästiin ekaa kertaa Turun linnaan ja vieläpä opastetulle kierrokselle. Oli todella mielenkiintoista kuunnella Eerik neljännentoista ja veljensä Juhanan valtataisteluista ja elosta.






Oletteko muuten käyneet fiilistelemässä Hobby Hallin sivuilla? Meikäläinen löysi sieltä vaikka mitä ihanaa, jota olisi ihan pakko saada :)



Tätä Saksanhirveä pyysin jo viime vuonna joulupukilta, enkä sitä silloin saanut!


Ja miten makuuhuone kaipaisikaan sängynvierustaan pehmeätä mattoa, mutta miksi nämä myydään kolmen paketeissa eikä yksittäin. MUR!!

Kuinka ihanaa olisikaan aamulla nousta sängystä, nostaa jalat pehmoiset maton päälle....

Hobbarin myymälä olisi tosi lähellä työpaikkaani, pitäisikö käydä vähän hypistelemässä :)

4 kommenttia:

  1. Kiva, että pääsitte joka tapauksessa ees minilomalle.
    Mä oon nyt sortynyt shoppailemaan vähän reilummin, koska lupasin palkita itseni, jos selviän hirveestä työtilanteesta. Oon kuitenkin shopannut vaan 2nd handia ja alea, joten ei haittaa :)

    VastaaPoista
  2. No näin jo Fatboy-kuvan, mitä muuta kivaa. Ala heti selittää :)
    Munki tekis mieli vaikka mitä vaikka budjettia ei olis. Nimim. kameralääkäri soitti just että osa korjauksesta ei mee takuuseen ja tulee 130 egen lasku. Plääh. No mitä ei tekis bloggaamisen vuoks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne hankinnat pian selviää :) Heitin haasteella, otatko kopin?

      Poista
  3. Kuulostaa mukavalta teidän reissu ja onneksi sitä ei pikkuvastoinkäymiset kuitenkaan pilanneet♡ Ja voi kurja teidän kameran kanssa, höh. Noh, onneksi tulee kuntoon mutta typerää kun siitä lystistä joutuu maksamaan.

    VastaaPoista

Hyypiö tykkää kovasti kommenteista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...