29.1.2014

Synttärihumua

Hiphei ja hellät tunteet. Eipä tässä meinaa ennättää lempiharrastustensa pariin, sen verran kiirettä pitää. Viimeviikonlopulla oli kahdet Angry birds-synttärit ja työssäkäyvänä järjestely- ja leivonta-aika jää kovin lyhyeksi.

Mutta tällaista sain kasaan.

Itsetuunatut mukit ja pillit...




Hempeetä koristelua....





...ja niitä vihaisia lintuja.





Yllätyspussit myös itse tuunasin.





Pinjatan tein itse mutta eihän siitä tarkkaa kuvaa saanut kun killui narun jatkona.





Ulkona oli synttäreiden kunniaksi paljon jäälyhtyjä.








Teemanmukaiset keksit.




Ja yks silmätön koristeena. Mihin lie simmut on kadonneet?





Sitten varmistetaan sokerihumala suklaatikkareilla.




Ei New Yorkin, vaan Vantaan juustokakkua.





Aikuisempaan makuun kookospalloja.




Tiimarin loppuunmyynnistä löysin pennillä coctailtikkuja, joten niitä piti ehdottamasti tehdä.







Huh olipa juhlaa kerrakseen ja sukulaiset kestitään ensviikonloppuna. Harmi vaan että sain turbo-flunssan ja olo on karsea. Liikkumaan ei pääse, eikä muutakaan ylimääräistä jaksa tehdä.

Mutta uusi sohva tulee perjantaina. JIPII, vihdoinkin!!!

16 kommenttia:

  1. Että oot saanut aikaan! Mun melkein tuli ikävä lastenjuhlia(meidän lapset jo teini-iässä), mutta vaan melkein;) Hauskaahan niitä oli pitää, mutta se stressi kun ideoita oli aina enemmän kuin tekijöitä. Pinatat on meilläkin kertaallen tehty, mutta kauhian vaikeeta oli saada niistä tarpeeksi "heikkoja", jotta lapset sai ne oikeesti rikki?! Jääkiekkomailalla ne loppujen lopuksi rikottiin=D
    PS:Juustokakku näyttää himoittavan hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinu, nauti ny ihmeessä ku lastenjuhlat on juhlittu. On tää aika raskasta kaks kertaa vuodessa näitä järjestää! Mä oon oppinut aika hyväks Pinatan tekijäks, hokasin että 3 kerrosta on liian paksu joten nyt tein kakskerroksisenä ja hyvin rikkoontui.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Lintu, sähä oot niin kätevä käsistäs joten eikun askartelemaan.

      Poista
  3. Heips Outi.
    Meilläkin vietettiin juuri syndejä ja tarjoilut tuotti hieman pään vaivaa. Voi, kun olisi ehtinyt tulla nää sun postaukset ennen omia valmisteluja. Mä vaan jotenkin niin vihaan leipomista, vaikka ruuanlaittosta nautin (ja tottahan toki olen leipomusten suurkuluttaja)... Sun tekemät kakut ja muut valmistelut ja tuunaukset tuotti taas hyvää mieltä. Kiitos blogistasi! Blogisi on päivittäinen iltarutiini, joka on stekattava!
    T.MariH.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, kiitos viestistäsi! No nyt sulla on ideoita ens kekkereille! Kiitos vakkarilukijalle, ihanaa kun jaksatte käydä täällä aina lukemassa.

      Poista
  4. Nam! Erityisesti toi juustokakku hiveli mun silmiä siihen malliin, että taitaa olla leivontaviikonloppu tiedossa...

    Kivan näköiset pippalot, noin niinkun rekvisiitan puolesta! Tuli ihan mieleen omat lapsuuden synttärit, vaikka jouduinkin ne jakamaan veljen kanssa (neljä päivää väliä, ja muutama vuosi toki lisäksi). Oma äiti jaksoi kanssa panostaa vimpan päälle, vaikka vuorotyöläinen olikin. Nyt aikuisena on kivoja muistoja niistä juhlista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juustokakku on kyllä syntisen hyvää Jolinda! Ja hei, kiitos innostuksesta, nysse Karlstad on meillä vihdoinkin. Ja lovetan sitä, tietenkin!

      Poista
  5. Kiitos hyvistä vinkeistä, meillä juhlitaan ens kuussa. Tuon lahjapussi-idean nappaan oman köökin seinään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bianca, siitä vaan nappaamaan, ideat jakoon. Munkin ideat on aina varastettuja.

      Poista
  6. Juustokakku olisi maistunut minullekin, nam!

    VastaaPoista
  7. Hirveestihän sä oot ehtiny töiden lomassa tehdä! Ihana tuo liukuvärjätty kakku ja katosta roikkuvat höyhenet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä väsyttikin pirskeiden jälkeen. On näissä aina järjesteltävää!

      Poista
  8. Sä olet kyllä super-mutsi. <3
    Upeat bileet olet järkännyt, taas kerran.

    Hei tuunaaja-kuningatar, tässä sulle haaste:

    http://www.imageblackwhite.com/2014/01/haaste-diy.html#comment-form

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Image-murulle! Apua mä oon missannu tämän(kin). Yritän nyt saada aikaiseksi vastata, mä kun oon niin pirun huono näissä haasteissa...

      Poista

Hyypiö tykkää kovasti kommenteista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...