19.8.2014

Uusi Hyypiölä: Pihan rutku


Täällä voimat ehtyivät sen verran, että lääkäri määräsi lepoa ensiviikkoon asti.
Erotilanteet on kovia, ja luulin selviytyväni voittajana, mutta ihmisen voimavarat on kumminkin rajalliset.
Joten lepäillään nyt sitten, vaikka huono omatuntohan tässä on sairaslomastakin.

Sisustelut etenee kovin pienin askelin, mutta kuvasin tuota mun pihan rutjaketta vähän.
Piha on aivan surkeessa kunnossa, edellinen asukas ei ole ollenkaan pitänyt siitä huolta.

Ikean Vågöt kuitenkin vähän piristää kurjaa tilaa.











Nurmikko on aivan järkyttävässä kunnossa. Jotain tarttis tehä, mutta kun ei ole hortonomin vikaa, ei tiedä mistä aloittaa. Nyt hankin kuitenkin kalkkia, jota ajattelin ripotella pihalle. Perään sitten nurmikon siemenet, jotta juurtuvat sopivasti ennenkuin syssy saapuu.






Piha-aita on aivan luokattoman huonossa kunnossa. Vuokraluukusta kun on kyse, niin täytynee piinata isännöitsijää säännöllisesti, jos vaikka saisi sen maalatuksi.


Oven edessä on betonilaatoista pieni terassi ja siihen tuuppasin pöytäryhmän.
Terassilämmitinkin on viileämpiä iltoja varten.







Pihalla on myös yksi omppupuu, mutta satoa ei näytä tänä vuonna tulevan.





Pihalle olisi niin kiva saada uudet kalusteet ja muutenkin jos saisi tuosta vehreämmän.
Mutta kustannussyistä täytyy tyytyä nyt tähän. Ensikeväänä sitten katsellaan uudestaan.


12 kommenttia:

  1. Toi keltanen väri kyllä piristää kummasti tuota pihaa :) Ja kyllä sä ehdit ens keväänänkin väsätä, kerää voimat nyt eka takasin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sinusta Mia! En ollut huomannutkaan että olet laittanut sisustuspuodin pystyyn, hienoa!!!
      Kiitos, päivä kerrallaan mennään.

      Poista
  2. Ensivuonna sitten laitat kukkia sun muuta niin pihasta tulee kiva..:) Voimia sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina, voimia tarvitaan. Enskesänä on sitten juttu uus, eiks jeh :)

      Poista
  3. Just noinhan se usein menee,kriisin,olipa se sitten mikä hyvänsä,ollessa ns.päällä ja akuutti sitä pystyy toimimaan,niinkuin nyt sullakin muutot ja uuden kodin laitot sun muut vaan kun vähän aikaa on kulunut iskee ne jälkitutinat ja vaikka tiedänkin sun olevan hitsin sitkee mimmi niin eipä siihen taida tosiaan auttaa kuin lepo ja aika,niin se vaan menee...Ei muuta kuin hyvällä omatunnolla keräilet voimia ja haaveilet vaikkapa siitä ihanasta pihasta jollaiseksi tuo sun käsissäsi epäilemättä viimeistään ensi kesänä muuttuu♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, säkin olet niin kovan mankelin käynyt lävitse. Vaikka eihän tässä pitäs valittaa kun terveenä on pysynyt, mutta masennus on kai sairaus sekin ja syö ihmistä kovasti.

      Poista
  4. Minulla myös hieman kokemusta, ei avioerosta, mutta siitä, mistä Kirsi puhuu. Parisen vuotta sitten oli eräs kriisi päällä ja toimin kuin robotti ja luulin selvinneeni sydän kivenä voittajana maaliin. Vaan kroppa sanoi tilt ja sitten minä sairastinkin ensin kovan flunssa, sitten keuhkokuumeen ja viimeiseksi sappirakko miltei tulehtui ja leikattiin pois. Puuh. Paljon, paljon voimia sinulle <3 -Piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Piia, kiitos paljon, tarvitsen kaikkea voimaa mitä vaan annetaan.

      Poista
  5. Tsemppiä sinne! Jälkikäteen on täälläkin stressit aina iskeneet :/ Puutarhan kanssa tekisin itse niin, että hakisin multaa tuohon vähäsen pintaan ja sitten niitä siemeniä pintaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, kriisit on berberistä. Vetäsin siemenet pihalle niin miten kävi, varpusen perkeleet kävi syömässä ne pois! Missä on mun haulikko?

      Poista
  6. Voi sua. Nyt ihan oikeesti unohdat sanavarastosta tuon 'huono omatunto'. Sä olet takuulla miettinyt, miten isoja juttuja sulle on tapahtunut viime vuosina. Melkein joka vuodella jotain isoa - osa parempia juttuja, osa sitten sellaisia...että ne tuntuu ihan hyviltä jutuilta vähän pidemmän ajan päästä tarkasteltuna. Nyt huilaat ja teet juuri niitä juttuja joista sä nautit. Leivot, liikut, pötkötät, sisustat, fiilistelet, otat vähän vinkkua, hengaat yksin tai kavereiden kanssa. Nyt elämässäsi on kääntynyt uusi lehti ja tämä aikakausi kantaa nimeä Outi. Tai Keltainen on toinen hyvä :)

    Sä olet ihanan puuhakas saikullakin, mietit siellä pihan kalkitsemisia - mä täällä vaan toivon ettei meidän nurde ihan kärtsännyt helteissä, en nimittäin tehnyt sille _mitään_. Hyvä mä! Ensi kesänä sitten nähdään miten kävi. Sisustuspuuhia silloin mielessä minullakin.

    Nyt halauksia ja rutistuksia ja paljon ihania auringonsäteitä! Kalenterimielessä edessä on syksy ja sun elämässä on vasta kevät koittamassa kuule ♥ Oot ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. S, niinhän se lekurikin sanoi että pitäs olla armollisempi itselleen, pitäs opetella.
      Kiitos ihanista sanoista, en malta odottaa sitä kevättä.

      Poista

Hyypiö tykkää kovasti kommenteista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...