12.5.2015

Haaveissa vainko oot mun?



Haaveita, niitä riittää. Niitä varmaan on teilläkin, armaat lukijani?

Sisustukseen liittyviä haaveita on paljonkin, tottakai.
Muutama tuote on ollut haavelistalla jo pitkään, vuosikaudet.

Yksi sellaisista on Lepakkotuoli.



Tälläinen on ollut mun lapsuudenkodissa, mutta monen muuton ja mutkan kautta kaatikselle ne ovat joutuneet, monen muun aarteen kanssa.

Itse diggailen hirmusesti 50-luvun designistä ja myöskin siitä 60 ja 70-luvun kamasta.
Tämä niin sopisi Hyypiölään.


Toinen on Hay:n About A chair. Tätäkin on tullut kuolattua vuosikaudet.









Yksinhuoltajana eläminen on aika kitkuttamista rahallisesti. Joten noin vain ei mitään desing-klassikoita hankita

Mutta sen olen päättänyt että kun löydän itselleni asunnon, aika olisi palkita itsensä jollain kivalla klassikolla.
Aika näyttää milloin se tapahtuu ja mihin sitten päädynkään....


Ja haaveista toiseen arkipäiväisempään. Muutama vuosi pitkän haikaillun jälkeen ostin uuden sohvan. Ei mitään merkkikamaa vaan ihan perus Ikealainen. Ja siihen olen kovin tyytyväinen ollutkin.Huippusohva pienellä rahalla!!

Ajatuksena oli että joskus myöhemmin ostan sohvaan lisäosana rahin, jolloin saa mukavasti lisätilaa lasten kanssa telkkarin katseluun.
Pyörähdettyäni Ikean sivuilla kauhukseni huomasin että kyseistä peevelin rahia ei enää ole koko kaupan valikoimassa. SIIS KÄÄK JA APUA. Mitäs nyt tehdään? Hyypiö voi vaipua nyt suruun ja kurjuuteen!!

Joten esitän kainon avunpyynnön, armaat lukijani. Voisitteko jakaa sanaa eteenpäin, etsinnässä olisi Karlstad-sarjan rahi harmaalla Isunda-kankaalla.



Olisiko kellään myydä moista? Hätätapauksena kävisi myös Kivik-rahi samaisella kankaalla.
Löytyiskös mistään?


2 kommenttia:

  1. Auts, miten huono tuuri ton rahin kanssa. Toivottavasti jostain löytyy.

    VastaaPoista
  2. O-ou! Toivottavasti löytyy!

    Valoisaa päivää sulle sateesta huolimatta!♥

    VastaaPoista

Hyypiö tykkää kovasti kommenteista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...