19.11.2015

Tallinn, Tallinn

Käytiin tyttöporukalla perinteisellä vuosittaisella rentoutus-reissulla etelänaapurissa eli Virossa.
Meidän tapauksessa rentoutus tosin tarkoittaa pääosin shoppailua eikä niin sanottua rentoutumista. Yhden kerran tosin pääsimme poreisiin asti!

Tallinnassa on käyty useita kymmeniä kertoja ja KOSKAAN en ole päässyt vanhaa kaupunkia pidemmälle. Joten nyt päätettiin että tällä kertaa käydään katsomassa jotain muutakin, varsinkin kun hotelliyöpyminen oli kahdelle yölle.

Päätimme lähteä kävellen alueelle nimeltä Telliskivi. Matkan varrella oli ihania puistoja ja upeita vanhoja taloja. Tätä puolta Tallinnasta en ole nähnyt koskaan!!










Hieman räntistynyttä mutta jotenkin ihanaa. Sitä rappioromantiikkaa :)









Päästiin kuin päästiinkin sinne Telliskivelle asti. Alue muodostui erilaisista vanhoista teollisuusrakennuksista. Kesällä alue on kuulemma ihanan vilkas ulkomyyjineen ja näin syksyllä on hiljaisempaa.








Pihapiirissä oli useita taideteoksia ja juttuja, joihin silmät etsiytyi.










Löydettiin yhdestä rakennuksesta kiva kirpputori, josta melkein jokainen matkalainen löysi jotain shoppailtavaa.



Tauko pidettiin kivassa ravintolassa nimeltä F-hoone.





Paikassa oli kyllä magee sisustus, industriaalia ja mun rakastamaa retroa.









Itse nautiskelin paikassa superhyvät Pelmenit.




Alueella oli myös pikku puoteja, jotka valitettavasti jäi toiseen kertaan aikataulun painettua päälle. Shoppailu kauppakeskuksessa voitti tällä kertaa.

Lisää Telliskivestä voit käydä lukemassa täältä. Suosittelen käymään!

4 kommenttia:

  1. Kivan näköisiä paikkoja.Tuo seinään maalattu nainen on huikea-täälläpäinkin saisivat koristella rumia harmaita rakennuksia taiteella ja vaikka kasveilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamma, totta turiset..betoniset talot olisi niin paljon kauniimpia jos ne näin kauniisti maalattaisiin.

      Poista
  2. Kivan näköistä. Hienoa taidetta ja tuo seinämaalaus on upea!
    F-hoone näyttää sellaiselta paikalta, että sinne voisi joskus poiketa. Kiitos näistä vinkeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kati, eipä mittään. Ensireissulla täytyy käydä tuolla tosin uudestaan, niin paljon jäi vielä nähtävää.

      Poista

Hyypiö tykkää kovasti kommenteista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...