1.12.2015

Mieli maassa ja sämpylii!

Blogissa ollaan vietetty hieman hiljaiseloa.
Takana on raskas viikko, yrityksessämme YT-neuvottelut käytiin loppuun ja lopputulema ei ollut lainkaan sellainen mitä toivoin.
Itsellä säästyi työpaikka, mutta tosin osasto ja työtehtävät tulevat vaihtumaan täysin.
Mutta erittäin rakkaita ystäviä sai lähtöpassit, joten suru on kova. Loistavat tiimit rikottiin ja pelonsekaisin odotuksin jään odottamaan, mitä kaikkea vuosi 2016 tuo tullessaan....


Hyypiö on tosi rikki, joten valokuvauksen aiheet ja ideat on aika vähissä.
Yritän tässä koota itteni, blogia ajattelen päivittäin, mutta energiaa ei ole kauhesti siihen antaa.
Joten malttia, rakkaat ystävät. Postauksia nyt tippuu hieman harvemmin, kuin ennen.

Joten nauttikaa te onnesta, jotka sellaista olette saaneet. Hyypiön onnen hippuset on nähtäväsi käytetty loppuun tältä erää. 
Toivottavasti pukki toisi niitä edes hieman tähän kurjuuteen.

Ettei nyt mene ihan itkuvirreksi tämäkään postaus, tähän loppuun vähän leivonnaisia.
Leipasin työtovereille piristykseksi aamusämpylät.






Käytän usein tätä Myllyn Paras Porkkanasämpylöiden ohjetta. Sopivan muhevia mun suuhuni.

5 dl maitoa tai laktoositonta maitojuomaa
3-4 dl hienoa porkkanaraastetta
50 g hiivaa
2 tl suolaa
n.15 dl Myllyn Paras Hiivaleipävehnäjauhoja
100 g voita tai margariinia

(mun salainen ase on että lorautan taikinaan hieman siirappia)

Sekoita porkkanaraaste maitoon ja lämmitä seos kädenlämpöiseksi. Liuota nesteeseen hiiva ja suola. Lisää hiivaleipävehnäjauhoja ja alusta taikina hyvin, lisää alustuksen loppupuolella pehmeä rasva. Anna taikinan kohota peitettynä lämpimässä paikassa (esim. lämpimässä vesialtaassa) kaksinkertaiseksi.

Leivo taikinasta sämpylöitä; kuohkeimmat sämpylät saat löysähköstä taikinasta nostelemalla siitä palasia uunipellille. Kohota sämpylät peitettynä kaksinkertaisiksi. Paista sämpylät 225-asteisen uunin keskitasolla 10-15 min sämpylöiden koosta riippuen.




5 kommenttia:

  1. On kyllä ihan peestä tämä työllisyystilanne, itsenikin kohdalla kaikki avoinna.

    VastaaPoista
  2. Tää taloustilanne ja jatkuvat YT:t on kyllä niin syvältä.
    Tsemppiä ja kjaksamista. Toivottavasti ensi vuosi on parempi <3

    VastaaPoista
  3. Meilläkin jatkuvasti neuvotellaan ja väkeä nakataan pihalle. Sen jotenkin ymmärtäisin jos oltaisiin tumput suorana, mutta nytkin painetaan ylitöitä, kun folkkaa pistetään taas ulos, jengi nääntyy, yksinkertaisesti. Toivotaan ensi vuodelle kaikkea hyvää, loputtomien yt-kierteiden päättymistä ja töitä mukavissa tiimeissä <3

    Halauksia joulukuulle <3

    VastaaPoista
  4. Voi harmi sentään. Ja just vielä joulun alla tollasia uutisia töistä kotiin vietäväksi heillä, kelle se töiden loppuminen napsahti... Miksi tää yleensä on tällasta, porukkaa ulos vaan ja sit ne jäljelle jääneet tekeekin tuplasti töitä... niin tyhmää.

    Olet kyllä ihana kun tuolla tavalla muistat työkavereita että leivot heille. Jaksamista sulle!! ♥

    VastaaPoista
  5. Itse olin juurikin niin ahdistavassa työtilanteessa pomon jatkuvan kettuilun ja kyyläämisen alla.Viimeinen pisara oli kun pomo huusi mulle sairaspäivistäni(olin ollut joulukuussa- 13 keuhkokuumeen takia pois ja tänä vuonna kahdesti lapsen sairastelun vuoksi ja siitäkin vain päivän). Sanoin siltä istumalta itseni irti 7 vuoden työrupeaman jälkeen.Vaikka ei tää työttömyys herkkua ole nin voin sanoa pelastaneeni mielenterveyteni.Joudun kirjoittamaan tämän nyt anonyymina koska blogini kautta saa minusta vaikka mitä tietoa..

    VastaaPoista

Hyypiö tykkää kovasti kommenteista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...