1.1.2016

2016

Niin se on taputeltu vuosi 2015 pakettiin.
Suuret oli odotukset tästä vuodesta, mutta ne jäi valitettavasti lunastamatta.




Avioerosta on nyt kulunut puolitoista vuotta. Hyvääkin ollaan saatu aikaan, lapsista on yhteishuoltajuus ja yritämme huolehtia lapsista sekä arjesta niin hyvin kuin vain osaamme. Ja toivoa ettei lapset nyt kovin ole traumatisoineet tästä kaikesta 😊
Oma elokin on sen verran helpottunut, ettei arjen taivallus enää tunnu kuin siirapissa kulkisi. Tosin kurkussa kuristaa vielä usein, siinä on vielä työstettävää.

Haasteita tosin vielä on. Esikoinen aloittaa tänä vuonna koulutaipaleen, eikä olla vielä päästy yhteisymmärrykseen lasten asuinpaikasta.
Parisuhdepuolella myös on autiota kuin Saharan erämaassa. Hieman on kateuden katkera kalkki noussut pintaan, kun ihmiset ympärillä eroaa, löytää uusia sielunkumppaneita, rakastuu ja uusia rakkauslapsia syntyy tähän maailmaan.
Tosin hirveää hinkua ei parisuhteen perään ei ole, mutta karseaa on ollut huomata, että edes potentiaalisia tuttavuuksia ei vain yksinkertaisesti  tapaa. Deittailukulttuuri kun on nykypäivänä todella raakaa. Kauneusihanteet kun on tyyliä Kim Kardashian, niin keski-ikäisellä ylipainoisella yh-äidillä ei ole minkäänlaista saumaa sinkkumarkkinoilla. Se surettaa.

Kahden täysin läpipaskan vuoden (ainakin) odotukset ovat TAAS tosi korkealla. 




Blogissa on tulossa pian 5-vuotis synttärit. Tämä blogi ja te, rakkaat lukijani, niistä olen saanut suunnattomasti voimaa. Kiitos siitä kuuluu teille 💛
Kiitos myös niille harvoille ystävilleni jotka jaksoivat jäädä tuekseni kaiken tämän eron ja masentuneisuuden melskeessä. Iso kiitos, ilman teitä en luultavasti olisi selvinnyt!

Nyt luottavaisin mielin kohti vuotta 2016. Nyt on toiveet ja odotukset korkealla. Luvassa on taas yksi Hyypiön täyteinen vuosi, mokineen, nauruineen kaikkineen. Pysykäähän siis vielä mukana!

7 kommenttia:

  1. Onnen tähtipölyä, uskoa upeaan huomiseen ja aurinkoa toivon sinulle tälle vuodelle!
    Leppoisin tammikuun tuulin täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
  2. Kaikkea hyvää tähän uuteen vuoteen, olkoon se suotuisa.

    VastaaPoista
  3. Toivon sulle oikein hyvää, hienoa ja onnellista uutta vuotta! Ilon pilkahduksia päiviisi! ♥

    VastaaPoista
  4. Thö Oikea kävelee vastaan, kun sen aika on ;) Sinkkumarkkinat on mitä on, mutta ei sielä Oikeita ihmisiä etsitäkkään. Valitettavaa, mutta totta.
    Pidä hauskaa, sikälimikäli mahdollista. Pysy omana itsenäsi ja luota siihen, että se Rakkaus löytyy <3
    Ihmiset keskittyy liikaa pintaan nykyään.. :/
    Ihanaa tätä vuotta! Pus! -lukijasi Katja-

    VastaaPoista
  5. Höpöhöpö "ylipainoinen"yh äiti...minäkin löysin elämäni miehen, vaikka oli ongelmia ihan vaikka missä. Ja olen ylipainoinen enkä mikään missi.
    Huonoa ei kannata ottaa, hyvää odottaen.

    Hyvää vuotta 2016!
    T:äiti Turusta

    VastaaPoista
  6. Kiitos kovasti ihanista tsempeistä <3
    Kyllä se Hyypiö täältä nousee. Kuin Fenix lintu tuhkasta..hihhii.

    VastaaPoista

Hyypiö tykkää kovasti kommenteista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...