3.7.2016

Parga: Pargan kaupunki

Pistetään vielä yksi lomapostaus eetteriin.

Tuo Pargan kaupunkikin jo sinällään riittää matkakohteeksi. Todella kaunis ja perinteikäs Kreikkalainen kylä.

Rakennukset on kivasti rakennettu pitkin rinnettä.



Kun lähtee käppäilemään pitkin kujia, vastaan tulee ihan postikorttimaisemia.







Satamaa reunustavalle muurille iltaisin aina leviteltiin räsymattoja kaikissa mahdollisissa sävyissä, ja sen kruunasi erilaiset lyhdyt. Erittäin tunnelmallista, sanoisin.



Pargassa sijaitsee vanha Venetsialainen linnoitus ja kun vähän näkee vaivaa ja jaksaa kavuta sinne, maisemat kyllä palkitsee.














Kyseinen linnoitus näkyy kuvassa vasemmalla ylhäällä.

Pargassa on muuten kaksi puolta, Valtoksen puoli missä hienompi hiekkaranta ja "kaupungin" puoli Krioneri. Tuo Valtoksen puoli on kovin mäkistä missä paljon rappusia ja Krionerin puoli taas tasaissta. Itse majoiduttiin jälkimmäisessä joka oli loistava  valinta. Esim. ravintoloita oli valtavasti mistä valita.




Kaupungin keskus on kiva satama-alue joka on reunustettu ravintoloilla ja baareilla. Oli kiva istahtaa alas ja ottaa kylmä juoma sekä katsella merta sekä ohikulkevia ihmisiä.




Kuvan Krionerin puolen ranta ei ollut kummoinen. Pikkukiveä ja ehkä vähän nuhjuinen. Itse ei käyty tällä lainkaan ottamassa aurinkoa vaan kävimme sillä paremmmalla rannalla, Valtoksessa.




Ei sitten hajuakaan mitä kyltti sanoo, mutta hieno kyltti oli :)





Ruoka Pargassa on huippuhyvää, missään ei saatu huonoa. Ja joka kerta tuli tilattua Kreikkalainen salaatti sekä Tsatsiki.












Parasta ruokaa oli kaikenmaailman merenelävät, kuten nuo edellä nähdyt ravut ja mustekala. Eikä ollut sitkeetä nähnytkään, suorastaan suli suuhun..nam!



Parhaat rapuset saatiin tästä rantakadun ravintelista, Gemini.





Nyt on matkat matkailtu ja seuraavaksi keskitytään lomailuun ihan kotimaisemissa.




3 kommenttia:

  1. Ihana paikka tuo Parga, itsekin kävin siellä pari vuotta sitten ja ihastuin paikkaan :) Upeita kuvia paikasta.

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia!!! Mä niin haluan johonkin reissuun. Järkkykalliita vaan matkat nyt just :(

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia. Itse palasin pargasta juuri, tosin olimme siellä vain yhden yön ja muuten yövyimme Lefkaksella, mutta tuonne on päästävä uudestaan. Rakastuin niin tuohon pieneen kylään. :)

    VastaaPoista

Hyypiö tykkää kovasti kommenteista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...