28.9.2012

Aita

Olen tyystin unohtanut kirjoittaa tänne, että ihana appeni kävi kesällä rakentamassa meidän pihalle aidan. Tätä onkin kaivattu, hermo menee kun koira ja lapset ei pysy pihalla ja naapurin kersat pyörii omalla terassilla.

Aita rakennettiin suunnitelmien mukaan, ihan ruutupaperille piirrettiin mitä haluttiin ja appiukko teki just niinkun paperissa luki. Hieno tuli.

Ajattelin päästä halvalla ja löydettyäni taloyhtiön varastossa puuöljyä halutussa sävyssä, päätin lätkiä sillä aidan.







Aidasta tuli aivan järkyttävä!
Ei kun soitto Tikkurilan maalilinjalle ja sain pelastusohjeet, öljymaalin. Se sävytettiin ulkovarastomme sävyllä ja maalia pintaan.




Haasteena on ollut tämä järkyttävä sateen määrä. Koskaan ei tuntunut olevan kokonaista päivää ilman sadetta, joten maalaamisen aloittaminen venyi, venyi ja venyi....





Nyt sain lomallani sen vihdoin tehtyä,joten nyt voi talvi tulla, kun on värit pinnassa.





Kesäkukatkin sai kyytiä, Tarjoustalosta tarttui matkaan tilalle kanervia.





Nyt on lomat lusittu ja maanantaina alkaa työt. Voiko sanoa, että VOIHAN YRJÖ.

6 kommenttia:

  1. Hieno aita, vaikeuksien kautta voittoon!
    Ja ihania syyskukkia,nimimerkki: mun kukat on vielä kaupassa..=)

    Tsemppiä työhön!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä, huomenaamulla vekkari sitten herättää. IIKS.

      Poista
  2. Töissä on muuten kivaaaaa... Mitähän sää teet työkses. Tuli heti joku hoitsu mieleen kun mainitsit ton YRJÖ. :D

    Hyvää viikonloppua kuiteskii ennen töiden alkua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei musta hoitsua saa tekemälläkään. Siis haluisin olla jollain ihanalla luovalla alalla tekemässä käsilläni jotain mutta todellisuus on siitä kaukana. Tuleva työtehtäväni on raporttien vääntö myyntiorganisaatiolle logistiikka-alalla. Eiks kuulostakkin ihanan jännittävältä ammatilta.

      Poista
  3. Voooi sanoa... ;)
    Aidasta tuli hieno! Kiva ja kätsy appi sulla! Mutta kyllä tosiaan maalattuna parempi, niin sävikset ulkovaraston kanssa, että! Hyvältä näyttää!
    Muksaa viikkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Appi on kyllä kätevä käsistään, se on rakentanut meidän terdenkin :)
      Kiitos muru ja sitä samaa.

      Poista

Hyypiö tykkää kovasti kommenteista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...