24.11.2013

Graniittia....eiku betonia

Armaat työtoverit antoivat mulle 40-vuotislahjana lahjakortin Granitiin. Ja nyt sitten tein excursion ytimeen isolle kirjolle ja ah, mahti kauppa, sanon vain.
Koko lahjakortti mäni, ja vielä piti omia rahoja pistää haisemaan lisäksi. Siellä oli myös kaikkia ihania mausteita, glögejä, öljyjä yms. jotka sopisivat vaikka pukinkonttiin.
Ehkä piipahdan vielä ennen jouluaattoa :)

No tarinassa kävi niin, että Hyypiö tyhjensi kaupan betonista. Ihana matsku, joskus kun on aikaa yritän itse kokeilla valaa betonista jotain!





Tuo rypyläinen pinta, IIIIK. Ihanaa.
Mies toi sopivasti Hyypiölän värisen kukkasen kauppareissultaan, joten ruukku pääsi heti töihin.
Toi myös samalla niin kirkkaan valon eilen tuunaamaani keittiönlamppuun että tuntuu että syötäisiin stagella. No ainakin on hyvä kuvausvalo :)




Betonivati myös tarttui mukaan kynttilöille. Ja nyt tänävuonna innostaa tämä Marianne väritys, puna-valkoisuus.








Lisäsin asetelmaan vielä Clasulta hommaamani tähden koristeeksi.






Tänään voisi yritellä kaivaa lisää joulukoristeita sekä ehkä asentaa vihdoinkin pihallekin muutamia valoja. Joo tiiän, ei oo yhtään mua kun olen näin myöhässä!!!!


8 kommenttia:

  1. Pistää hymyilyttämään. Ostin pyöreän betonivadin Villagesta :) Se on kuitenkin "kulhomaisempi".
    Granit on kyllä ihan mieletön ostosparatiisi. Tammikuussa viimeistään pääsen sinne poikkeamaan. Toi betonipinta on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei Anna yllätä kyllä. Katoppa uusin postaukseni ja samat kortit vilkkuu kun sun postauksessasi :)

      Poista
  2. Ihanaa betonia ja ihania kukkasia olet saanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. M, eiks oo, betoni matskuna on niin ihana, arvaa olenko kateellinen teidän betonipenkistänne :)

      Poista
  3. Granit. <3
    Mä voisin muuttaa sinne puljuun asumaan, se on niin mun lemppari kauppa.
    Marianne väritys, johan olet nimen keksinyt. :D
    Mä en saa tuosta punaisesta edelleenkään kiksejä, ehkä sain yliannostuksen siitä vuonna 2010 kun meillä oli viimeksi perinteiset jouluvärit… Mutta teillä toi toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Image, se on niin iso puoti että mä muutan sinne sun kanssa. Mä voin ottaa sen ylätason :)
      Mullakin oli punaisuus-allergia käytettyäni sitä keittiön sisustuksessa muutama vuosi sitten, siks tää onkin outoa että näitä punaisia juttuja on ilmestynyt Hyypiölään!

      Poista
  4. Kannattaa kyllä betonista kokeilla tehdä ite juttuja. En tosin itse ehkä noin hienoja sais tehtyä mutta jotain mönttejä kuitenkin olen väsännyt esim kynttilöiden alle. :)
    Mukavaa marraskuun vikaa viikkoa sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti aion kokeilla Taina. Kesällä piti jo , mutta aikaa ei löytynyt. Ehkä ensi suvena :)

      Poista

Hyypiö tykkää kovasti kommenteista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...